Nader Khalili kovassa vireessä kohti EM-kilpailuja

#UUTINEN #UINTI 12.5.2021

Nader Khalili kisaa parauinnin EM-kilpailuissa viidessä lajissa.

Parauimari Nader Khalili oli kovassa kunnossa huhtikuussa Helsinki Swim Meetissä, kun vaasalaisuimari teki S14-luokan Suomen ennätykset 100 metrin selkäuinnissa sekä 400 metrin vapaauinnissa.

Khalili on osoittanut kovaa kuntoaan pitkin kevättä, ja päivittänyt omia S14-luokan Suomen ennätyksiään useassa lajissa. Ensi viikolla Khalili pääsee testaamaan kuntoaan Euroopan kovimpia vastaan parauinnin EM-kilpailuissa.

Madeiralla 16.–22. toukokuuta uitavat EM-kilpailut ovat uimareille ensimmäiset kansainväliset kilpailut yli vuoteen.

Khalililla on EM-kilpailuissa ohjelmassa viisi lajia: 200 sekauintia ja vapaauintia sekä 100 selkäuintia, vapaauintia ja perhosuintia.

– On hyvä fiilis lähteä kisoihin. Haluaisin uida 200 sekauintia aikaan 2:19.00 ja 200 vapaauintia aikaan 2:00.00, eli parempia aikoja pitää tulla ja olisi kiva olla finaalissa, Khalili kertoo kovista tavoitteistaan.

Valmistautuminen EM-kilpailuihin on sujunut hyvin.

– Teimme muutaman kovan vedon ennen lähtöä, ja sen jälkeen haettiin helpotusta kroppaan ja palautumista, Khalilin valmentaja Kalle Lydman kertoo.

– Kyllä me lähdemme kovia tuloksia tekemään. Jos tavoitellaan pieniä asioita, niin saadaan pieniä. Me tavoittelemme isoja tuloksia, finaalipaikka olisi kova ja tietenkin tähtäimessä pitää olla ykkössija, Lydman jatkaa.

Lisää vauhtia odotettavissa

Khalililla diagnosoitiin jo pienenä autismi, ja hän kilpailee uinnissa S14-luokassa. Altaassa Khalili treenaa 11 kertaa viikossa ja lisäksi hän käy kuntosalilla.

– Tykkään erityisesti harjoitella käännöksiä, startteja ja maaliintuloa. Ja tykkään myös kovista treeneistä. Liikkumisesta tulee hyvä olo, Khalili kertoo.

Vaasan Uimaseuran Khalililla ei ole selkeää ykköslajia, vaan harjoittelussa on keskitytty monipuolisesti kaikkiin lajeihin.

– Selkäuinti on tullut aika vahvana esille, mutta eritysesti panostamme olympialajeihin, Lydman kertoo.

Kevään harjoittelu on sujunut hyvin ja se näkyy siinä, että kovaa on menty. Vielä ei kuitenkaan mennä niin kovaa kuin tavoitteena on.

– Olemme seuranneet suunnitelmaamme, pyrkineet sen avulla saavuttamaan hyviä tuloksia, mutta emme ole vielä siellä, missä tavoitteet ovat. Odotin tätä tulostasoa jo aiemmin, mutta koronavirustilanne sotki hieman kuvioita ja tuli takapakkia. Nyt on herätelty vauhtia uudelleen, Lydman kertoo.

Vaasassa asuvan Khalilin arkeen kuuluu myös muita lajeja, ja hän käy pelaamassa sählyä ja jalkapalloa sekä harrastamassa telinejumppaa, vaikkakin koronavirus on rajoittanut keväällä harrastuksia.

Sivulajissa yleisurheilussa Khalilille on tullut menestystä 800 metrin ja 1500 metrin juoksumatkoilla, joissa hän on hallitseva Suomen mestari T20-luokassa. Harjoittelun lisäksi Khalili käy välillä tekemässä töitä Palvelukeskus Majakassa.

Päätavoite Pariisissa

Helsinki Swim Meetissä uimansa 100 metrin selkäuinnin SE:n 1:04.15 myötä Khalilista tuli kolmas Tokion paralympialaisten aikarajan alittanut uimari.

Suomella on tällä hetkellä Tokioon kaksi maapaikkaa uinnissa. Aikarajan ovat jo aiemmin alittaneet Antti Latikka S13-luokan 100 metrin selkäuinnissa ja Leo Lähteenmäki S9-luokan 50 metrin vapaauinnissa.

Suomi on hakenut Khalilille kansainväliseltä paralympiakomitealta IPC:lta lupaavan nuoren uimarin korttia, joka takaisi Suomelle kolmannen maapaikan Tokion kisoihin.

Nyt 19-vuotiaan Khalilin keskittyminen on EM-kilpailuissa. Kesän, ja mahdollisten Tokion kilpailujen jälkeen katseet käännetään eteenpäin.

– Isona tavoitteenamme on ollut koko ajan Pariisi 2024. Katsotaan, miten Tokion kanssa käy ja mahdollisesti mitä siellä käy, mutta sen jälkeen alkaa kolmen vuoden matka kohti Pariisia. Sieltä käymme sitten pokkaamassa mitalit kotiin, Lydman kertoo.

Paralympialaisiin lähtevät uimarit nimetään 19. heinäkuuta. Tokion paralympialaiset käydään 24.8.–5.9.2021.