Mimosa Jallowilla riittää nälkää kilpailemiseen

#TARINA #UINTI 6.3.2020

Mimosa Jallow on keskittynyt hiomaan satasen selkäuinnin toista altaanmittaa. Kuva: Janne Ahonen

Kampuksen Plaanin selkäuimari Mimosa Jallow odottaa innolla maaliskuun lopulla alkavaa kisarupeamaa. Viime kesän MM-uintien jälkeen melko harvakseltaan kilpaillut jyväskyläläinen on keskittynyt treeneissään uusiin asioihin. Taustalla on erittäin hyvin onnistunut viiden viikon leiri Australiassa heti joulun jälkeen.

– Olimme ensin oman ryhmän kanssa kolme viikkoa Wollongongissa ja sen jälkeen kaksi viikkoa Gold Coastissa. Isossa kuvassa leiristä jäi todella paljon oppia ja omat silmät aukesivat aika lailla, mitä kaikkea pitää vielä parantaa, Jallow kertoo.

Kaksiviikkoinen Gold Coastissa sujui paikallisten uimareiden ryhmässä, jossa oli mukana uimareita myös Hong Kongista. Mukana oli myös Australian selkäuintiässä, Jallowia kuusi vuotta nuorempi Minna Atherton, joka ui hopealle viime kesän MM-uinneissa Gwangjussa.

– Siellä oli paljon selkäuimareita ja huippuluokan selkäuintivalmennusta. Sparraus oli siis todella hyvää ja sain kovia, onnistuneita treenipätkiä, Jallow iloitsee.

Kisavauhtisia treenejä tehtiin paljon ja ne sujuivat hyvin. Ainoa haaste australialaisessa treenissä oli se, että siellä rataa kierretään vasemman puoleisella liikenteellä kotimaisen oikean puolen sijaan, mutta siihenkin Jallow kertoi tottuneensa nopeasti.

– Se oli kyllä todella hyvä leirikokonaisuus, josta sai lisäbuustia ja uusia ärsykkeitä omaan tekemiseen, eli juuri sitä mitä olin kaivannutkin.

Maajoukkuetovereiden kanssa kisaaminen on hyvää sparrausta. Kuvassa kesän 2019 MM-viestijoukkue Ida Hulkko, Laura Lahtinen, Jenna Laukkanen ja Mimosa Jallow. Kuva: Jussi Salminen

Mieli keveänä kohti Mäkelänrinnettä

Suomessa Jallow on nyt harjoitellut reilun kuukauden ajan, ja edessä on valmistautuminen kohti kevään tärkeitä kisoja. Kauden päätähtäimenä ovat tietenkin Tokion olympiauinnit heinäkuun lopulla. Harjoittelu on sujunut hyvin, kun sairastumisetkaan eivät ole häirinneet olympiavuoden alkua.

– On jatkettu Jyväskylässä oikeastaan siitä mihin Australiassa jäätiin, satasen toisen vinstan treenaamiseen. Ja nyt pysytäänkin Jyväskylässä, kun Australian leiri oli niin hyvä. Kiva, että maajoukkuekavereitakin on tulossa tänne ja näkee heitäkin pitkästä aikaa. Täällä on muutenkin hyvä treenata, kun on porukkaa ympärillä, Jallow sanoo.

Treeneissä on alkamassa pieni kevennys kohti loppukuun kisoja. Arena Helsinki Swim Meet tuo Jallowille hyviä muistoja viime vuodelta, ja hän on valmis kilpailemaan 25.–26 maaliskuuta Mäkelänrinteessä. Nordic Tourin kisoista hän osallistuu myös Tukholman Swim Openiin 3.–6. huhtikuuta ja ohjelmassa on päämatkoja.

– Isommista kisoista onkin jo aikaa, kun jätin joulukuun EM- ja SM-uinnit väliin, niin tässä on hyvää nälkää kovaan kisaamiseen. Helsingissä ja Tukholmassa uin samat lajit, eli 50 metriä selkää ja vapaata, sekä 100 metriä selkää, Jallow suunnittelee.

Pitkän radan EM-uinnit käydään 11. toukokuuta alkaen Budapestissa, ja niitäkin Jallowilla on hieman ikävä. Edelliset EM-muistot ovat pronssisia kesältä 2018 Glasgow’sta.

– Onkin kulunut jo pitkä aika edellisistä EM-kisoistani, mutta en ole kyllä Budapestia ajatellut vielä juurikaan, mutta tietysti kiva päästä EM-kisoihin. Helsinki ja Tukholman kisat ovat olleet nyt enemmän mielessä.

Edelliset EM-kisat Mimosa Jallowilla oli kesällä 2018 Glasgow'ssa. Tuolloin hän saavutti pronssia 50 metrin selkäuinnissa. Kuva: Jussi Salminen

Tule seuraamaan Helsingin kisoja!

Arena Helsinki Swim Meet kisataan 25.–26.3. Helsingin Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Osta liput ja tule seuraamaan kisoja paikan päälle: www.lippu.fi 

Lisätietoa kilpailuista löydät sivuilta www.helsinkimeet.fi 

Henkilöt

Mimosa Jallow