Kaupunki toivoo huippu-uimareita vuosittain Helsinkiin

#TARINA #UINTI 21.3.2020

Jenna Laukkanen, Katinka Hosszu ja Vilma Ruotsalainen Arena Helsinki Swim Meetin podiumilla keväällä 2019. Kuva: Mika Ruusunen

Helsingin kaupunki on ollut Arena Helsinki Swim Meet -tapahtuman yhteistyökumppani viime vuodesta alkaen. Kilpailut jouduttiin tältä keväältä valitettavasti perumaan. Helsinki kuitenkin toivoo, että Swim Meet vahvistaisi asemaansa kansainvälisten uintikilpailuiden joukossa ja toisi sen myötä jatkossa huippu-uimarit vuosittain Helsinkiin. Kaupungin näkökulmasta onnistunut tapahtuma tarkoittaa elämyksien tuottamista kaupunkilaisille, onnistumisen paikkoja urheilijoille ja kansainvälistä näkyvyyttä Helsingille elämyksellisenä tapahtumakaupunkina.

Tapahtumat tarjoavat virikkeitä kaupunkilaisille

Tapasimme Minna Rehnin, joka työskentelee Helsingin kaupungilla urheilun ja tapahtumien parissa ja keskustelimme, millainen rooli kaupungilla on Arena Helsinki Swim Meetin kaltaisessa kilpailutapahtumassa.

– Tapahtumayhteistyökumppanuus näkyy käytännössä niin, että kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan liikuntapalvelu tukee tapahtuman järjestämisen olosuhdekustannuksia ja kaupunginkanslian viestintäosasto vastaa Helsinki -näkyvyyden toteuttamisesta tapahtuman yhteydessä. Kaupungin näkökulmasta olisi hienoa, jos kilpailut ja urheilijat innostaisivat tapahtuman aikana sekä sen jälkeen kaupunkilaisia liikkeelle ja uintiharrastuksen pariin, Rehn kertoo.

Helsingin kaupunki on vahvasti tukemassa kansainvälisen mittakaavan urheilutapahtumia. Kuva: Mika Ruusunen

Helsinki tavoittelee monimuotoista tapahtumallisuutta

Helsingillä on oma strategia ja Tapahtumien tiekartta, jossa tapahtumallisuus on keskiössä ja sen kehittämiselle on määritelty suuntaviivat. Helsinki toivookin kaupungissa järjestettävien tapahtumien olevan muun muassamonimuotoisia, eri vuodenaikoihin sijoittuvia, osallistavia ja vastuullisia. Liikunnan näkökulmasta tapahtumien halutaan innostavan kaupunkilaisia liikkeelle, tekevän näkyväksi urheilua ja liikuntaa sekä sen myötä lisäävän kaupunkilaisten arvostusta ja kiinnostusta niitä kohtaan.

Kulttuuria, urheilua ja yleisötapahtumia

Rehn muistuttaa, että Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021, joka kulkee nimellä Maailman toimivin kaupunki, on määritellyt tapahtumallisuuden keskeiseksi elinvoimaisuutta ja hyvinvointia edistäväksi osa-alueeksi. Huippulaatuiset ja helposti saavutettavat kulttuuri- ja urheilutapahtumat tuovat ihmisiä yhteen ja lisäävät keskinäistä ymmärrystä. Tapahtumilla on syviä sosiaalisia ja kulttuurisia sekä vahvoja taloudellisia vaikutuksia kaupunkilaisten hyvinvointiin ja elämään. Helsinki haluaa olla monipuolinen ja kansainvälisesti vetovoimainen kulttuuri-, urheilu- ja tapahtumakaupunki.

Kun juttelemme Rehnin kanssa jälleen uinnista, niin hän toteaa oman suosikkinsa olevan rauhallinen rintauinti.

– Oma tavoitteeni on ensi kesänä hioa vapaauintia, jotta minulla olisi paremmat mahdollisuudet onnistua loppukesän triathlon-sprinttikisahaasteessani, Rehn hymyilee.

Minna Rehn työskentelee Helsingin kaupungilla suunnittelijana urheilun ja tapahtumien parissa. Kuva: Susanna Nykänen

Vinkit parhaista uintipaikoista Helsingissä

Kesän kestosuosikit ovat tietenkin Helsingin kaksi historiallista maauimalaa; Olympiastadionin uimastadion ja Kumpulan maauimala. Uimastadionin suunnitteli arkkitehti Jorma Järvi vuoden 1940 olympiakisoja varten, jotka sodan vuoksi jouduttiin perumaan. Kilpa-areenana se toimi Helsingin vuoden 1952 olympialaisissa. Kumpulan maauimala rakennettiin vuoden 1952 olympialaisia varten ja se on Suomen kolmanneksi vanhin ratamaauimala.

Talviaikaan kannattaa käydä uimassa Suomen vanhimmassa julkisessa uimahallissa, Yrjönkadun uimahallissa, joka on listattu myös maailman kauneimpien uimahallien joukkoon. Uimahalli vihittiin käyttöön vuonna 1928. Se oli vuosikymmeniä Suomen ainoa julkisessa käytössä ollut uimahalli. Erikoista hallille on se, että siellä uivat naiset ja miehet omissa vuoroissaan, uimapukujen vapaaehtoinen käyttö on tullut mahdolliseksi vasta 2000-luvun alkupuolella.

Urheilutapahtumat tarjoavat elämyksiä kaupunkilaisille ja tuovat paikkakunnalle vierailijoita. Olympiauimari Mimosa Jallow valmistautumassa starttiinsa Arena Helsinki Swim Meetissä 2019. Kuva: Timo Paakkanen

Poimintoja suurista urheilutapahtumista Helsingissä:

Vuoden 2020 suurin urheilutapahtuma on miesten salibandyn MM-kilpailut, jotka käydään 4.-12.12. Helsingin jäähallilla sekä Hartwall Arenalla.

Vuosittaisia isoja urheilutapahtumia Helsingissä ovat mm. Helsinki International Horse Show jäähallissa 21.-25.10., Helsinki City Running day 16.5. sekä juniorijalkapalloturnaus Helsinki Cup 6.-11.7.


Teksti: Sofia Bagge, Lotta Vänskä