Luotonen avasi Special Olympics -mitalitilin

#UUTINEN #UINTI 18.3.2019

Kokenut turkulaisuimari Taru Luotonen toi Suomelle ensimmäisen mitalin Special Olympics -kesämaailmankisoissa Arabiemiraateissa perjantaina. Roni Siivonen ui puolestaan hopealle sunnuntaina.

Turkulaisesta Taru Luotosesta tuli perjantaina Abu Dhabin kehitysvammaisten Special Olympics -kesämaailmankisojen ensimmäinen suomalaismitalisti. Hän ui 100 metrin selkäuinnissa ajan 1.53,33 ja ylsi maaliin neljäntenä. Unkarilaisuimarin hylkäyksen myötä sijoitus kuitenkin parani yhdellä ja Luotosen kaulaan pujotettiin pronssimitali.

– Olen niin tyytyväinen, ei olisi paremmin voinut mennä. En meinannut ensin uskoa tätä todeksi, Luotonen sanoi.

Vaikka turkulainen myönsi aamulla hieman jännittäneensä, on hänellä isojen kisojen startteja takana kuitenkin aika liuta.

– Näistä kaikista isoimmista kisoista olen ollut Shanghain Special Olympics -kesämaailmankisoissa 2007 ja sitten jo vuonna 1995, kun kisat olivat Amerikassa, Luotonen kertoi.

Vuoden 1995 Special Olympics -kesämaailmankisat järjestettiin Yhdysvaltain New Havenissa, ja se oli ensimmäinen kerta, kun Suomesta oli joukkue kesäkisoissa. Talvimaailmankisoissa suomalaiset olivat tehneet ensiesiintymisensä kaksi vuotta aikaisemmin.

Luotonen, 42, on uinut kilpaa vuodesta 1991 saakka. Hän on päässyt kokemaan Special Olympics -maailmankisojen kasvun kolmella eri vuosikymmenellä.

– Maita on tullut lisää ja ovat nämä muutenkin paljon isommat kuin silloin 1995. Kun kuulin, että nämä kisat järjestetään samassa paikassa, missä on ollut muutama vuosi sitten MM-kisat, niin olihan se melkoista, Luotonen totesi Dubain Hamdan Sports Complexista, joka toimi uinnin lyhyen radan MM-kilpailujen näyttämönä vuonna 2010.

Uusia maita Special Olympics -kesämaailmankisoihin on tullut lisää erityisesti nyt Abu Dhabissa järjestettäviin kisoihin. Kun maita oli vielä vuoden 2015 Los Angelesin kisoissa reippaat 170, ollaan nyt jo yli 190 maassa. Etenkin Afrikasta on tullut mukaan uusia maita Abu Dhabin kisoihin.

Uinnin lisäksi Luotonen harrastaa ratsastusta, jossa on aiemmin kilpaillutkin. Töissä hän on turkulaisessa päiväkodissa.

– Olen enimmäkseen keittiöllä, mutta jonkin verran myös lasten kanssa, Luotonen kertoi.

Suomen Special Olympics -joukkueen – Sisujengin – perjantain toinen finalisti oli jyväskyläläisuimari Perttu Ylä-Sahra. Hän paransi 400 metrin vapaauinnin ennätystään hurjat 10 sekuntia ja sijoittui neljänneksi.

Siivoselle hopeaa rintauintisprintissä

19-vuotias turkulainen Roni Siivonen nousi hopealle 50 metrin rintauinnissa sunnuntaina hylkäysten värittämässä divisioonassa. Peräti kuusi uimaria hylättiin sääntörikkomusten vuoksi. Taru Luotonen kisasi toisena lajinaan 200 metrin vapaauinnissa sunnuuntaina ja sijoittui omassa divisioonassaan neljänneksi. Suomalaisuimareiden lajit jatkuvat tiistaina.


Kisasivut ja tulospalvelu: www.abudhabi2019.org 

Lähde: Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta