Laura Lahtinen ui jälleen uuden SE-ajan Berliinin maailmancupissa

#UUTINEN #UINTI 23.10.2022

Kuva: Deep Blue Media

Simmiksen Laura Lahtinen ui toisen Suomen ennätysajan Berliinin maailmancupissa. Lahtinen kellotti naisten 100 metrin perhosuinnin finaalissa ajan 57,13 ja oli finaalin kolmas. Lahtinen on syystäkin tyytyväinen kauden aloitukseensa.

– Aamun uinnissa kolmas piikki oli hirveä ja vedin vettä henkeen, mutta viimeiselle 25 metrille pystyin kääntämään ajatukset. Iltauinnissa ei vedetty vettä henkeen ja viimeiset 25 metriä meni todella hyvin. Kun muut hyytyivät, niin jaksoin tehdä veden alla tehdä töitä ja pintaan tullessa pitää uinnin virtaviivaisena ja eteenpäin vievänä. Olen tosi tyytyväinen aikaan ja tuosta on hyvä lähteä parantamaan MM-kisoissa, Lahtinen kertoo

Lahtinen lomaili elokuun EM-kisojen jälkeen ja nyt uintikausi on aluillaan. Hänellä on ollut pieniä haasteita alkusyksystä.

– Reisikrampit ja koepalan otot ovat hieman tuoneet haasteita alkukauteen, mutta nyt odotan innolla MM-uinteja. Tosi hyvältä näyttää tämä kausi ja on ihana päästä treenaamaan vielä parempaan kuntoon Australian MM-uinteihin, Lahtinen iloitsee.

Ida Hulkko nähtiin naisten 50 metrin rintauinnin finaalissa Berliinin maailmancupissa. Tampereen TaTU:a edustava Hulkko sijoittui viidenneksi ajalla 30,29.

– Uinti oli ihan hyvää tekemistä ja hieman parempi kuin aamulla. Hyvää tietää, että ollaan oikeilla raiteilla. Nyt on suunta siihen, mitä lähdetään tekemään kohti MM-uinteja. On kiva palata treenien ääreen ja innolla odotan MM-kisoja. Taso lupaa hyvää ja ollaan pikkuhiljaa siinä kohti missä ollaan normaalisti kaudella, Hulkko kertoo.  

Aamuksolla nähtiin omien ennätysten parannuksia

Fanny Teijonsalo paransi aamun uinneissa omaa ennätystään. Teijonsalo ui 50 metrin rintauinnin erissä uuden oman ennätyksensä 31,71 ollen 28. sijalla. Laura Lahtinen paransi niin ikään omaa ennätystään saman lajin alkuerissä. Lahtinen kellotti uudeksi ennätysajaksi 30,63 ja oli 14. sijalla.

Naisten 50 metrin rintauinnin eräuinneissa uivat myös Jenna Laukkanen 24. sijalle ajalla 31,35, Hanna Kareinen 32. sijalle (31,88) sekä Martta Ruuska 43. sijalle (33,16). Ruuska ui myös 200 metrin sekauinnissa ollen 29. ajalla 2.20,08.

50 metrin perhosuinnin erissä nähtiin kaksi suomalaista: Olli Kokko 52. sijalla (24,35) sekä Ari-Pekka Liukkonen 69. sijalla (25,04). Kokko ui myös 200 metrin rintauinnin erissä kellottaen ajan 2.13,84 sijoittuen 15. sijalle.

Davin Lindholm nähtiin 200 metrin vapaauinnin erissä. Lindholm kellotti ajan 1.49,38 ollen 49.

Naisten 800 metrin vapaauinnin eräuinneissa Louna Kasvio kellotti ajan 8.45,57 ja oli sijalla neljä.

 

Sunnuntain tulokset löydät täältä.

Idan kommentit tästä.

Lauran kommentit tästä.

Lisää vastaavia uutisia