Kansallinen kilpailujärjestelmä 2014-

#UUTINEN 15.9.2011

Kansallisella kilpailujärjestelmällä on erittäin oleellinen osa suomalaisen kilpauinnin kehittymisessä. Tämän vuoksi on tärkeää, että järjestelmää tarkastellaan kokonaisuutena.

Vuoden ajan olemme työstäneet esitystä uudeksi kilpailujärjestelmäksi vuodesta 2014 eteenpäin. Esitystä on työstänyt Pertti Yrityksen johtama työryhmä, jonka työn pohjalta olemme uinnin johtoryhmässä muokanneet esitystä. Olemme myös esitelleet ajatuksia Suomen huippu valmentajille Unicef Team Londonin ja Rion valmentajien tapaamisissa.

Näiden työvaiheiden pohjalta olemme päätyneet ohessa linkkinä olevaan esitykseen. On tärkeää huomata, että uusittu järjestelmä voidaan ottaa käyttöön aikaisintaan vuoden 2014 alusta.

Kilpailujärjestelmä
Kilpailujärjestelmävuosikello

Avainasioita:


– Tavoitteena parantaa suomalaisten huippu-uimareiden mahdollisuuksia valmistautua kansainvälisiin arvokilpailuihin
– Yhdistetyt LRSM/LRNSM ja SM/NSM kisat
– Laajempi GP-sarja laadukkaiden kisatapahtumien lisäämiseksi vuositasolla ja parempien näyttömahdollisuuksien takaamiseksi kansainvälisiin arvokisoihin pyrkiville
– Syksyllä alueelliset ikäkausimestaruusuinnit, joista vanhaan tapaan parhaat kansalliseen finaaliin

Esitystä voi vapaasti kommentoida kommenttikentään. Toivomme kommenttien olevan harkittuja ja perusteltuja. Esitys etenee konkretian tasolle lokakuussa, joten toivomme palautteita viimeistään syyskuun loppuun mennessä.

Jari Varjonen
Nuorten Olympiavalmentaja
Suomen Uimaliitto

Ippe Natunen
Valmennuspäällikkö
Suomen Uimaliitto

Pertti Yritys
Kilpailujärjestelmä työryhmän vetäjä
Uinnin johtoryhmä