EM-altaassa kolmen kovan keskiviikko

#UUTINEN 23.5.2012

Suomalaisilla oli keskiviikkoiltana kunnon uintihegemoniaa Debrecenin EM-kisoissa, kun altaassa nähtiin jotain, mitä on pitkään odotettu, kolme uimaria iltajaksossa!

Hanna-Maria Seppälä ei ollut tyytyväinen finaaliuintiinsa. Kuva: Jussi Salminen

EM-uintien kolmannen kisapäivän aamu oli suomalaisille suotuisa. Aamun tähdet olivat Noora Laukkanen ja Matti Mattsson. He selviytyivät Hanna-Maria Seppälän seuraksi iltajaksoon.

Laukkanen ui 200 metrin sekauinnin alkuerissä 13:nneksi ajalla 2:17,06, mikä oli oululaisen uusi ennätys yli kahdella sekunnilla. Välieräpaikan ohella hän saavutti Lontoon olympialaisten ns. B-rajan, joka on 2:18,03. 

"Hienoa päästä jatkoon, se voisi illalla vielä parantua 2:16:n puolelle", Laukkanen kertoi.

Mattsson oli hyvässä aamuvauhdissa 200 metrin rintauinnissa. Porilaisen päämatka taittui alkuerissä aikaan 2:13,26, mikä oli kirkkaasti hänen kauden parhaansa, eikä viime kesän SE-aikakaan jäänyt kuin 0,61 sekunnin päähän. Mattsson oli alkuerien kahdeksas. Olympialaisten A-raja on 2:11,74.

"Tämä oli tällainen aamu-uinti, vähän hapot nousivat, mutta jaksoi ihan hyvin", Mattsson tuumi.

Naisten 100 metrin selkäuinnissa nähtiin keskiviikkoaamuna kolme suomalaista, Anni Alitalo, Mimosa Jallow ja Lotta Nevalainen. Nopeimmalle oli tarjolla sekauintiviestin aloituspaikka sunnuntaille. Sen lunasti Alitalo tuloksella 1:04,14, aika uupui Alitalon ennätyksestä vain 0,25 sekuntia. Hän oli alkuerien 27:s.


Illasta puuttui vain viimeinen silaus

Hanna-Maria Seppälä sijoittui 100 metrin vapaauintifinaalin seitsemänneksi keskiviikkona Debrecenin EM-uinneissa. Seppälä kärsi hengitysongelmista ja jäi tiistain välierätuloksestaan 28 sadasosasekuntia. Hänen aikansa oli 55,68. Mitaleille olisi vaadittu 54,41 ja Seppälän tavoittelema Lontoon olympiauintien A-raja häämöttää edelleen 54,57:ssä.

Matti Mattsson jäi hieman 200 metrin rintauinnissa alkuerätuloksestaan. Hän oli välierien 15:s ajalla 2:13,49. Finaaliin olisi tarvittu uusi Suomen ennätys 2:12,23. Mattssonin finaalipaikka kariutui kolmannella altaan mitalla, jolloin porilaisen vetopituus lyheni, ja vauhti hidastui. Tähän Mattsson ei ollut tyytyväinen.

Keskiviikon yllättäjä Noora Laukkanen ui 200 metrin sekauinnin välierien 16:nneksi. Välierätulos 2:17,30 uupui aamun ajasta 24 sadasosaa. Laukkasta se ei kuitenkaan haitannut, sillä jo alkueräennätys oli hänelle suuri yllätys, hän oli iloinen, että sai uida EM-kisojen finaalijaksossa.


Suomalaistulokset Uimaliiton kisasivulla.


Keskiviikkoillan suomalaistulokset

M 200 m RU välierät
1) GYURTA Daniel HUN 2:10.06 Q
2) KOCH Marco GER 2:10.92 Q
3) SAMILIDIS Panagiotis GRE 2:11.53 Q
…8) MOLNAR Akos HUN 2:12.23 Q
…15) MATTSSON Matti FIN 2:13.49

N 200 m SKU välierät
1) HOSSZU Katinka HUN 2:11.89 Q
2) GARDELL Stina SWE 2:12.29 Q
3) VERRASZTO Evelyn HUN 2:12.67 Q
…8) DZERKAL' Ganna UKR 2:14.25 Q
…16) LAUKKANEN Noora FIN 2:17.30

N 100 m VU finaali
1) SJOESTROEM Sarah SWE 53.61
2) STEFFEN Britta GER 54.15
3) SCHREIBER Daniela GER 54.41
…7) SEPPALA Hanna­Maria FIN 55.68