26 suomalaisuimaria Canet’n kovassa kisassa!

#UUTINEN #UINTI 10.6.2014

Jokakesäinen Mare Nostrum -kisakiertue on käynnissä Välimeren rannoilla ja keskiviikkona alkavassa Ranskan osakilpailussa starttaa myös iso joukko suomalaisia maailman kirkkaimpien tähtien seassa.

Suomalaisille Canet'n kisa-allas on jo tuttu viikon mittaiselta leiriltä. Kuva: Jari Varjonen

Suurin osa nuorten EM-uinteihin jo valituista uimareista on leireillyt viikon ajan Välimeren rannalla Ranskan Canet-en-Roussillonissa lähellä Espanjan rajaa. Leiri huipentuu keskiviikon ja torstain kilpailuihin, jotka ovat toinen osa Mare Nostrum -kisasarjaa. Sarjan ensimmäinen osa kisattiin Monacossa viime viikonloppuna ja kolmas kilpailu pidetään Barcelonassa tulevana viikonloppuna.

”Mehän olemme vetäneet täällä oikeastaan aika raskaan leiriviikon, joten aivan ennätystuloksia ei ole kisoista välttämättä odotettavissa, mutta tärkeää on saada taktisesti onnistunut kilpailu”, kertoi joukkueenjohtaja Jari Varjonen

Leirillä kaikki on sujunut hyvin, uimarit ovat terveitä, ja mukana on ollut myös Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) testaaja. Antina on ollut muun muassa hyviä syke-, väliaika- ja maitohapposeurantoja.

Hurjia nimiä starttilistoilla

Seurasta ei ainakaan ole pulaa, sillä Canet’n kilpailu on kerännyt paikalle erittäin nimekkäitä uimareita, olympiavoittajiakin aina Amerikasta asti. Mukana on yhdeksän olympiavoittajaa ja 16 maailmanmestaria, muun muassa Nathan Adrian (USA), Anthony Ervin (USA), Chad Le Clos (RSA), Florent Manaudou (FRA), Natalie Coughlin (USA), Camille Muffat (FRA), Therese Alshammar (SWE) ja Jeanette Ottesen (DEN).

”En muista, että Mare Nostrum olisi ollut koskaan näin kovatasoinen kuin tänä vuonna, nyt ollaan melkein MM-tasolla, joten uimareidemme on tärkeää olla hereillä ja pitää pää kylmänä sekä hankkia huolellisesti arvokasta kisakokemusta”, Varjonen jatkoi.

Myös senioreita mukana Mare Nostrumissa

Leirillä on ollut myös elokuussa kisattavien aikuisten EM-uintien edustukseen valittuja uimareita. Monille heistä Mare Nostrum -kisat ovat jo paljon tutumpia kuin nuoremmille. Seniorit jatkavat Ranskan osakilpailun jälkeen vielä Barcelonaan. Välipäiviä on vain yksi, joten uimareilla on perjantaina luvassa parin sadan kilometrin bussimatka Ranskan puolelta Espanjaan.

Mare Nostrum -kisasivut: www.marenostrumswimming.com

Osallistujaluettelo Canet-en-Roussillon 

Nuorten EM-uimareita Canet’n kilpailuissa

Lotta Upanne (MiUS)
Ida Hulkko (MiUS)
Sanni Ikonen (LaUS)
Moona Koski (VuUS)
Adelia Spångberg (Cetus)
Sohvi Nenonen (Cetus)
Aino Otava (Cetus)
Tiia Puolakka (ÅSK)
Roosa Mört (AUi)
Samuli Korpi (VUS-VSS)
Nikita Saunonen (AUi)
Eveliina Pihkamäki (RiUS)

EM-uintien uimareita Canet’n ja Barcelonan kilpailuissa

Hanna-Maria Seppälä (Cetus)
Jenna Laukkanen (SCV)
Mimosa Jallow (SWIM)
Veera Kivirinta (OU)
Anna Mäkinen (UiTa)
Johanna Silventoinen (LrU)
Susanne Hirvonen (HSS)
Noora Laukkanen (Cetus)
Carita Luukkanen (VuUS)
Fanny Teijonsalo (Cetus)
Eetu Piiroinen (SGR)
Riku Pöytäkivi (Cetus)
Tuomas Pokkinen (Cetus)
Ari-Pekka Liukkonen (Cetus)

Asiasanat

Mare Nostrum