Uimaliiton aluefoorumit

Aluefoorumi koolla helmikuussa 2019 Joensuussa. Kuva: Jussi Salminen

Uimaliiton aluefoorumeiden tavoitteena on koota seurat alueellisesti yhteen, keskustella ajankohtaisista ja alueellisista asioista, tuoda seurojen viestiä liiton toimintaan ja viedä asioita yhdessä eteenpäin. Foorumit pidetään arki-iltaisin noin klo 17.00–20.00. Foorumit on tarkoitettu seurojen ohjaajille, valmentajille, hallinnon ihmisille ja muille aktiivisille toimijoille. Aluefoorumikierrosten teemat vaihtelevat, mutta yleensä yhteisen osuuden lisäksi on ohjelmaa seurajohdolle, ohjaajille/valmentajille sekä kilpailusihteereille. 

Viimeisin aluefoorumikierros toteutettiin syksystä 2018 kevääseen 2019, jolloin tilaisuudet pidettiin 12 paikkakunnalla. Aluefoorumeihin osallistui lähes 250 seuratoimijaa 69 seurasta. Lisäksi tilaisuuksiin osallistui edustaja yhdeksästä liikunnan aluejärjestöstä. Aluefoorumit jatkuvat keväällä 2020, kutsut lähetetään seuroille sähköpostitse marraskuussa 2019. Tervetuloa mukaan!


Kevään 2020 teemana strategia ja yhteistyökumppanuudet

Uimaliitto järjestää alkuvuonna 2020 kuusi aluefoorumia, joissa aiheina strategia ja yhteistyökumppanuudet. Illassa on kaksi samanaikaista osiota: 

Strategiaosuudessa pääsee vaikuttamaan ja kommentoimaan Uimaliiton strategialuonnosta. Mihin asioihin Uimaliiton tulisi keskittyä tulevina vuosina? Mitkä asiat ovat seurasi näkökulmasta keskeisiä? Tilaisuuden vetää toiminnanjohtaja Sanna Airaksinen.

Yhteistyökumppanuusosiossa pohditaan sponsorimyyntiä ja urheilumarkkinointia vuonna 2020. Miten tuotteistetaan ennen sponsorimyyntiä? Mihin yrityksiin kannattaa olla yhteydessä? Perinteisestä sponsoroinnista molemminpuoliseen kumppanuuteen? Muun muassa näihin kysymyksiin mietitään yhdessä vastauksia Uimaliiton myynti- ja markkinointipäällikkö Jari Lamminahon kanssa. 

Tilaisuudet pidetään arki-iltaisin klo 17.30 - 19.30, ja niihin voi osallistua myös etäyhteyksin. Tilaisuudet on tarkoitettu seurojen puheenjohtajille, toiminnanjohtajille ja kaikille teemoista kiinnostuneille seuran toimijoille. Seuroille lähetetään kutsut tilaisuuksiin marraskuussa 2019.


Syksyn 2020 - kevään 2021 aluefoorumit

Perinteinen, kolmen osion aluefoorumikierros järjestetään seuraavan kerran syksyn 2020 - kevään 2021 aikana. Kierroksen aikana toteutetaan 12 tilaisuutta, joissa jokaisessa on oma osuutensa seurajohdolle, ohjaajille/valmentajille sekä kilpailutoimijoille. Lisää tietoa tästä kiertueesta loppukeväästä 2020.