
Viikonloppuna Espoonlahdessa pelattiin vesipallon U16 sarjan ikäkausimestaruuksista. Lauantain semifinaaliotteluissa kohtasivat runkosarjan neljä parasta: Cetus, Vepr, Turun Uimarit ja Kuhat. Vepr voitti Turun Uimarit 18 - 15 ja Cetus Kuhat 12 - 9, joten sunnuntaina pronssista pelasivat Turun Uimarit ja Kuhat sekä mestaruudesta Vepr ja Cetus. Sunnuntain ensimmäisessä ottelussa kohtasivat Turun Uimarit ja Kuhat. Turun Uimarit siirtyi heti ottelun alussa johtoon ja Kuhien tiukasta taistelusta huolimatta Turku otti 17 - 10 (3-1, 7-2, 3-4, 4-3) voiton.
Finaaliottelu Cetuksen ja Veprin välillä oli jännittävä. Cetus teki avausmaalin, mutta Vepr pelasi onnistuneesti ja oli kolmannen erän alussa jo 3-6 johdossa. Cetus ei kuitenkaan taipunut vaan sai uuden vaihteen silmään ja maalinteko alkoi onnistua. Kolmas erä meni Cetukselle lukemin 6-1 ja johto siirtyi Cetukselle. Neljännen erän paineesta huolimatta Cetuksen johto piti ja mestaruus ratkesi Cetukselle numeroin 11 - 9 (2-3, 1-3, 6-1, 1-3).
U16 ikäluokassa pelattiin kahta sarjaa yhtä aikaa, ikäkausimestaruussarjaa jossa oli mukana vain suomalaisia joukkueita sekä avointa sarjaa, jossa oli mukana Vepr (Tallinna). Sarjojen tulokset olivat seuraavat:
Ikäkausimestaruussarja
1. Cetus
2. Turun Uimarit
3. Kuhat
Avoin ikäkausimestaruussarja
1. Cetus
2. Vepr
3. Turun Uimarit
Lämpimät onnittelut joukkueiden pelaajille, valmentajille sekä taustajoukoille! Kiitokset myös tuomareille ja kauden aikana toimitsijoina olleille vapaaehtoisille.