• Etusivu
• Uutiset

Alla on kahden nuoren valmentajalupauksen kirjoittamaa pohdintaa kilpailujärjestelmästämme ja sen haasteista erityisesti lyhyempää matkaa uivien kohdalla. Toivottavasti artikkeli herättää ajatuksia ja auttaa meitä viemään taas suomalaista uintia eteenpäin.

Mukavaa nähdä, että nuorilta herroilta löytyy uskallusta kertoa mielipiteensä julki !

Tämän artikkelin jälkeen alkaa blogissa sarja uinnin tekniikoiden perusteista. Käyn siis läpi kaikki perustekniikat yksi kerrallaan. Annan myös aina ajatuksia ja esimerkkejä niiden opettamiseksi ja kehittämiseksi.

Hyvää uinti kesää kaikille !

T:Jari

Suomen kilpailujärjestelmästä

Haluamme tässä kirjoituksessa nostaa esille Suomen kilpailujärjestelmän sprinttiuimarin näkökulmasta. Sprinttiuimarilla tarkoitetaan tässä yhteydessä nimenomaan 50 metrille erikoistunutta uimaria.  Pidemmän aikaa olemme pohtineet miksi Suomessa puuttuvat 50 metrin matkat kokonaan IKM- ja NSM- kilpailuista. Puhutaan siis 5 vuoden mittaisesta jaksosta, jonka aikana sprinttiuimarille ei ole tarjolla hänen omaa päämatkaansa vuoden pääkilpailuissa. Tilanne on rinnastettavissa siihen että yleisurheilijasprintteri ei saisi juosta pääkilpailuissa 200 metrin matkaa ikävuosien 13/14–17/18 välillä, vaan 400 metriä olisi lyhyin sallittu matka. Tämä on siinä mielessä huolestuttavaa, että tuon ikäiset nopeuslahjakkuudet eivät pääse harjoittelemaan kilpailemista toisiaan vastaan kovinkaan usein. Kilpailemisen taito on joka lajissa välttämättömässä roolissa jos haluaa pärjätä kansainvälisellä tasolla. Uinnin pikamatka on taitolaji siinä missä muutkin. Sen hallitseminen vaatii vuosien harjoittelua ja siinä mielessä onkin ikävää, etteivät omien ikäluokkiensa parhaat pääse sitä pääkilpailuissa samalle viivalle uimaan.

Vasta-argumenttina tälle ehdotukselle olemme kuulleet yleensä sen, että sitten kaikki uisivat vain 50 metrin matkoja pääkilpailuissa koska ovat niin laiskoja, ettei pidempiä matkoja uitaisi laisinkaan. Pidempien matkojen taso laskisi kun sinne ei riittäisi uimareita kaikkien valitessa lyhimmän vaihtoehdon. Tämä ajattelutapa näyttäytyy mielestämme hyvin kummallisena ensinnäkin siinä mielessä, että onko 50m vapaauinti jollain tapaa vähempiarvoinen kuin vaikkapa 200m vapaauinti? Molemmat löytyvät Olympialaisten ohjelmasta ja muutkin 50m matkat suurella todennäköisyydellä lähitulevaisuudessa. Lisäksi 50 vapaata on mm.  sekä USA:n että Australian IKM- kilpailuiden ohjelmassa, vaikka molemmat maat ovat kovan kestävyysharjoitteluperinteen omaavia.

Mielestämme tällainen ajattelu aliarvioi lasten ja nuorten älykkyyttä ja kilpailuhalua. Minkä vuoksi joku lapsi, joka olisi lahjakas esimerkiksi kestävyytensä puolesta mutta ei kovinkaan nopea, haluaisi uida 50m matkan vaikkapa 400m matkan sijasta kun hän huomaa pärjäävänsä pidemmällä matkalla, mutta jää lähtötelineisiin verrattuna nopeampiin ikätovereihinsa 50m matkoilla? Totta kai hän keskittyy silloin hänen omiin vahvuuksiinsa nojaaviin matkoihin, lapset yleensä hakeutuvat niihin lajeihin joissa huomaavat olevansa hyviä ja saavat onnistumisen kokemuksia. Ja jos tilanne on tosiaan sellainen, että uimaria kiinnostaa uinti sen verran, että valitsee pääkilpailulajinsa sen mukaan mikä on lyhyin, niin eikö se ole siinä vaiheessa aivan sama uiko uimari sen väsyneen 100vu vai väsyneen 50vu?

Sprinttiharjoitteluun erikoistaminen tuntuu olevan aika arka aihe. Monilla vaikuttaa olevan se käsitys, että lyhyille matkoille erikoistuminen ”pilaa” nuoren mahdollisuudet uida kovaa millään muulla matkalla ja että sitten voi uida vain 50 metrisiä. Erikoistaminen tunnutaan käsittävän sellaisena treenaamisena, että lapsi kelluu pienestä pitäen kahden kilsan treenejä ja ui pari spurttia johonkin väliin. Tämähän on täysin valmentajan taidoista riippuva asia. Monipuolisuus on lasten harjoittelussa avainasemassa ja kaikenlaista pitää kokeilla lapsena jotta löytää oman juttunsa. Tuntuu vain että jos lapsen juttu vaikuttaa oleva nopeus ja sprinttiuinti ei siihen osata suhtautua objektiivisesti vaan pakotetaan uimaan pidempiä matkoja, aivan kuin lyhyemmän matkan uiminen ei olisi ”oikea” vaihtoehto. Sprinttiuinti on siinä mielessä erinomainen nopeuslaji lapsille ja nuorille että vesi mahdollistaa hurjan määrän erilaisia nopeus – ja koordinaatioharjoitteita vain mielikuvituksen ollessa rajana. Ja onhan noita kilpailulajejakin jo neljä erilaista.

Sprinttiuintiin erikoistuminen nuorena tunnutaan uinnin parissa kyseenalaistettavan mutta pidempään matkaan erikoistuminen ei ole mikään ihmetyksen aihe. Voisi nimittäin ajatella, että pitkän matkan harjoittelun eetoksella valmentava valmentaja voi ”pilata” lupaavan sprintterin uittamalla hänet tukkoon ja hävittävän hänen nopeutensa aivan yhtälailla kuin sprinttiharjoittelun eetoksella valmentava lupaavan matkurin uittamalla hänelle liian vähän ja liian kovalla teholla ajatellen hänen omia vahvuuksiaan.