Uinnin B-maajoukkue ja nuorten maajoukkue suuntaa Norjan Stavangeriin – Mukana myös Laura Lahtinen

#UUTINEN #UINTI 26.10.2023

Laura Lahtinen Melbournen MM-kisoissa 2022. Kuva: Deep Blue Media

Uinnin A-maajoukkueessa uiva Laura Lahtinen kilpailee Norjan Stavangerissa B- sekä nuorten maajoukkueen kanssa 27.–29.10.2023 North Sea Swim Meetissä. Norjaan suuntaa yhteensä 26 suomalaisuimaria.

Lahtinen nähtiin kaksi viikkoa sitten Ateenan maailmancupissa, josta paras sijoitus irtosi 200 metrin perhosuinnissa ajalla 2.17,04, jolla hän oli 10:s. Ateenan jälkeen Simmistä edustava uimari suuntasi treenaamaan Jyväskylään, joka toi pientä kaivattua muutosta uimarin arkeen.

Stavangeriin Lahtinen suuntaa hyvillä fiiliksillä avaamaan lyhyen radan kautta kansainvälisellä tasolla. Viikonlopun tulevat kilpailut antavat hyviä suuntaviivoja joulukuun lyhyen radan EM-uinteja ajatellen.

– Tavoitteena on nauttia kisoista ja on kiva päästä kisaamaan lyhyellä radalla. Ateenan jälkeen olen yrittänyt saada energiaa henkisesti ja fyysisesti. Nyt on saatu tehoja alle ja pitäisi olla parempi tilanne kuin ennen Kreikan reissua.

Varsinaisia aikatavoitteita Lahtinen ei ole viikonlopulle asettanut, mutta uimarin toiveena on saada mahdollisimman paljon teknisesti hyviä suorituksia.

B-maajoukkueesta Norjaan suuntaa 11 uimaria ja nuorten maajoukkueesta 15. Joukkueenjohtajaksi kilpailuihin on nimetty Marjoona Teljo. B-maajoukkueen valmentajina toimivat Matti Mäki sekä Anttoni Laitinen ja nuorten maajoukkuetta valmentaa Ilkka Haipus, Juha Hulkki sekä Mika Kekäläinen.

– Kiva päästä kisaamaan ison maajoukkuetiimin kanssa ulkomaille pitkästä aikaa. Stavangerin kisa on meille uusi, mutta kuulemani perusteella hyvä ja kovatasoinen. Tästä lähtee mukavasti käyntiin kunnon kisarupeama, kun ensi viikonloppuna on vielä GP:t Espossa, Teljo sanoo.

Suomen joukkue Stavangerissa:

A-maajoukkue
Laura Lahtinen

B-maajoukkue
Ada Hakkarainen
Teea Jestoi
Mihail Khanoukaev
Vilma Leppähaara
Davin Lindholm
Kiia Metsäkonkola
Anniina Murto
Erik Nurmi
Miikka Ruohoniemi
Peppi Siirtola
Leonie Tenzer
 

Nuorten maajoukkue
Janina Granberg
Naomi Hillers
Mirelle Hirsiniemi
Ellen Kaituri
Maria Karvonen
Daniela Lietzén
Emmi Nieminen
Ilmari Nieminen
Kalle Pesälä
Konsta Rantasuo
Iida Saarikoski
Aliisa Soini
Fia Stenman
Wilma Sundt
Áron Zautasvili

Suomalaisten lajiohjelma (Muutokset mahdollisia)

Kisasivut | starttilistat | aikataulu | LiveTiming

Asiasanat

Stavanger