Olli Kokko lähtee luottavaisena tulevaan kauteen

#UUTINEN #UINTI 30.3.2023

Tamperelaistuneen rintauimari Olli Kokon elämään kuuluu nyt uinnin lisäksi myös työ uintivarusteliikkeessä. Vaikka arki on suunniteltu uinti edellä, tuo työ vaihtelua treeniarkeen ja asiakasläheinen työ maistuu Kokolle viime vuoden muutosten jälkeen.

Viime vuonna mahtavia uinteja uinut Kokko on löytänyt tasapainoa arkeen, kun epävarmuudet työpaikan ja koronan suhteen ovat taaksejäänyttä elämää. Vuosi sitten alkanut kausi lähti sairastellen liikkeelle, kun korona piti hänet altaasta pois lähes kuuden viikon ajan.

– Se loi epävarmuutta elämään ja en tiennyt mihin sairastelujen vuoksi kunto lähtee menemään. Sain onneksi hyvin kasattua itseni Tukholman kisoihin, joissa alitin EM-rajat, Kokko muistelee.

Pitkän radan kausi toi haasteita

Viime kesänä uitiin pitkän radan SM-kisat Kokon kotialtaassa. Ne nostattivat Lahdesta kotoisin olevan Kokon fiilistä, vaikka SM-kisat eivät tuo samanlaista arvokisalatausta.

– En ollut saavuttanut henkilökohtaista SM-kultaa, joten se oli tavoitteena noihin kisoihin lähdettäessä. Ryhmähenki oli loistava ja oli mahtava kisata kotialtaassa. Henkilökohtaisesti en saa SM-kisoissa sitä samaa lautasta, mikä arvokisoissa tulee. Silti satasella (100 metrin rintauinti) tuli ennätys, vaikka ennen kisoja ei kevennetty. Kotialtaassa kisafiilistä oli hieman vaikea löytää, koska treenaan samassa altaassa joka päivä, mutta onnistuneet kisat silti, Kokko tiivistää.

Koko kesän ajan Kokolla oli tunne oli, että kausi on liian pitkä. Vaikka valmentaja Jere Jännes oli suunnitellut ohjelmaan taukoja, niin treeneissä oli vaikeuksia saada kaikkea irti. Loppukesästä pidetyt pitkän radan EM-kisat toivat kauteen vielä lisää pituutta.

– Vaikka SM-kisojen jälkeen pidin treeneistä taukoa, niin kausi tuntui liian pitkältä. Ajatuksiin hiipi mietteitä siitä, että muut ovat nyt keskikesällä viettämässä lomaa ja tekivät normaaleja kesäjuttuja. Tietysti pitäisi ajatella niin, että on etuoikeus päästä edustamaan Suomea, mutta siinä hetkessä otin sen vähän liian itsestäänselvyytenä, enkä osannut arvostaa sitä hetkeä ja työtä mitä tein, uimari avaa.

Rooman EM-kisoihin saatiin kaikesta huolimatta luotua hyvä henki. Se kantoi pitkälle ja näkyi tuloksissa. Minimitavoitteeksi koko kaudelle Kokko oli asettanut SE-ajan 50 metrin rintauinnissa.

– Henki, mikä joukkueessa oli, kantoi minuakin. Viimeiseen uintiinhan se ennätys meni, mutta se on ollut suurin onnistumisen tunne, minkä olen urallani saanut. Jälkikäteen ajateltuna EM-kisojen 5. sija on siisti juttu, Kokko iloitsee.

Kokon mukaan EM-kisoissa jokaisessa uinnissa hän pystyi olemaan täysin läsnä. Onnistuminen juuri kauden tärkeimmissä kilpailuissa onkin yksi Kokon vahvuus. Hän uskoo, että EM-kisojen onnistumiset ruokkivat vielä pitkälle.

Kovin odotuksin lyhyelle radalle

Syksyn lyhyen radan kaudelle lähdettiin kovin odotuksin, kun pitkä rata oli mennyt niin hyvin. Ensimmäistä kertaa uransa aikana Kokko loi itselleen paineita menestyä. Lyhyt rata sopii tamperelaiselle paremmin, joten odotukset syksylle oli korkeat.

– Oletin ja uskoin, että pystyn uimaan kovaa. Lyhyt rata sopii minulle paremmin ja koin myös paineita menestyä. Koko kausi meni hyvin ja pystyin pitämään kovaa tuloskuntoa. En yleensä ui kesken kauden kovaa, joten odotukset MM-kisoihin olivat suuret, Kokko kertoo.

Joulukuussa Melbournessa pidetyissä lyhyen radan MM-kisoissa paineet pääsivät Kokon pään sisään. Sisäinen ja ulkoinen paine menestyä alkoivat vaikuttaa jopa uimarin käytökseen negatiivisesti.

– Kiukuttelin esileirillä, mikä on hyvin epätyypillistä minulle. En myöskään palautunut samalla tavalla ja seurasin sitä liian tarkasti. Palautumista mittaavat arvot menivät alhaisiksi ja panikoin niistä. Aiemmin en ole kokenut tällaista ja se pääsi sitten omaan pään sisään, vaikka kokeneena uimarina tällaista ei ehkä pitäisi päästä tapahtumaan, Kokko sanoo.

MM-kisojen suorituksiin hän on kuitenkin tyytyväinen. Sadalta metriltä odotukset olivat korkeammat, mutta 50 metrin rintauinti meni yli odotusten ja ennätys parani.

Alkuvuosi sujunut ongelmitta

Tähän kauteen lähtiessä tunnelmat ovat loistavat. Alkuvuoden Kokko on saanut treenata terveenä ja treeneissä on kokeiltu uusia erilaisia juttuja.

– Panostus on ollut nyt enemmän sadalla metrillä. Olemme menneet Jeren kanssa hieman riskillä ja katsottu mihin vauhti kantaa ja kuinka paljon voin treenata, että vauhti pysyy.  Olen valmis antamaan kaikkeni, että vauhti riittäisi myös satasella, Kokko sanoo ja jatkaa:

– Vähän jännittää millaisia tuloksia tulee. Toivon, että satanen tulee kovempaa, mutta koska tämä on urheilua, niin kaikki vaikuttaa kaikkeen. Aina kovan työn tulos ei näy heti. Olen pyrkinyt ajattelemaan, että lopulta kova työ palkitaan.

Vaikka Kokko odottaakin kovia ennätyksiä sadalla metrillä tulevan kauden aikana, niin ajatuksissa on myös se, ettei paineita saa ottaa liikaa, vaan tulos tulee rennolla tekemisellä.

Kevään ja kesän kisakalenterissa siintää Speedo Helsinki Swim Meet, Stockholm Open, Mare Nostrum Monaco ja SM-uinnit Porissa. Tavoitteet tälle vuodelle ovat selkeät.

– Haluan pärjätä sadalla metrillä sekä alittaa Pariisin olympiarajan. Näitä varten on tehty töitä ja onneksi MM-kisapaikka Fukuokaan on jo varmistettu. Siellä finaalipaikka on täysin realistista, Kokko sanoo luottavaisena.

 

Vuoden 2024 Pariisin olympialaisten näyttökisat Suomessa:

8.–9.4.2023 | Speedo Helsinki Swim Meet, Helsinki

6.–7.5.2023 | Tampereen avoimet, Tampere

15.–18.6.2023 | SM-uinnit, Pori

 

Uinnin kansalliset arvokilpailut löydät täältä ja kansainväliset tästä linkistä. Fukuokan MM-kisojen valintakriteerit löydät täältä sekä lyhyen radan EM-uintien aikarajat löytyvät täältä.