Mattsson odotettuun voittoon – Kasviolle nuorten SE-aika 400 metrin sekauinnissa

#UUTINEN #UINTI 15.6.2023

Kuva: Teemu Moisio

SM-uinnit käynnistyivät tänään Porin keskustan uimahallissa. Nelipäiväisten SM-kisojen ensimmäisen päivän odotetuin uimari oli omassa kotihallissaan uiva Matti Mattsson.

Miesten 200 metrin rintauinnissa odotetuin mies nähtiin altaassa ja ui korkeimmalle korokkeelle ajalla 2.11,69. Mattsson oli kiitollinen saadessaan kisata kotialtaassa.

– Hienoa että vihdoin saatiin SM-kisat Poriin, kohtalaisen tyytyväinen olen uintiinkin. Ei ihan sitä mitä lähdin hakemaan, mutta positiivisia viitteitä allastekemisessä on nyt. Aikataulussa ollaan MM-kisoja ajatellen ja tästä on hyvä jatkaa Fukuokaa kohti, Mattsson sanoo ja jatkaa:

– Vähän vaikea on asennoitua kisafiilikseen täällä, kun treenaa samassa altaassa ja nyt pitäisi kisatakin täällä. Sellainen muutos tehtiin tähän aamuun, että vaimo vei lapset tarhaan enkä minä, niin tuli vähän kisa-aamun tuntua tähän päivään.”

Toiseksi ui Simmiksen Aleksandr Ipatkov ajalla 2.18,28 ja kolmanneksi TaTu Tampereen Jami Ihalainen kellottaen ajan 2.21,34.

Kasvio kellotti nuorten Suomen ennätyksen

Yksi illan hienoimmista uinneista nähtiin Simmis Grania edustavan Louna Kasvion toimesta, kun hän rikkoi Tanja Kylliäisen nimissä olleen NSE:n 400 metrin sekauinnissa. Jo neljännessä polvessa uiva Kasvio pysäytti kellot aikaan 4.49,35 ja sai Porin hallin räjähtämään kovaan huutoon.

– Lähdin hakemaan NSE-aikaa. Aamun uinti oli tosi positiivinen ja ajattelin että vielä jäi varaa kiristää”, hän kommentoi uintiaan YLE:n haastattelussa.

Kasvio ui jo aamulla nuorten SM-kisaennätyksen, parantaen sitä kuitenkin vielä illan finaalissa.

Viestihuuma kohotti tunnelmaa

Illan finaalit avasi sekajoukkueiden 4x50 metrin sekauintiviesti, josta ei jännitystä puuttunut. Kilpailu pysyi läpi uintien tiukkana, viimeisessä vaihdossa Helsingfors Simsällskapin vaihtaessa alle sekunnin erolla Cetus Espoon joukkueeseen. Viimeisen vaihdon kohdalla Jyväskylän Aalto oli neljäntenä, mutta ankkuri Ari-Pekka Liukkonen tykitti oman vinstansa aikaan 22,05 ja nosti Aallon viestikultaan.

Toiseksi loppukirikamppailussa tuli Cetus ja kolmanneksi Helsingfors Simsällskap. Voittajajoukkue Aallossa ui ankkuri Liukkosen lisäksi Susanne Hirvonen, Julius Nyberg ja Jenni Moisio.

Illan toinen viestijännäri nähtiin viimeisessä lajissa, kun naisten 4x200 metrin vapaauintiviestissä käytiin kova kamppailu. Voiton vei Cetus Espoo ajalla 8.30,96 ja joukkueessa uivat Peppi Siirtola, Inka Vahtola, Janina Granberg ja Tuuli Pippuri. Hopeaa nappasi Helsingfors Simsällskap ja pronssia Oulun Uinti.

 

Ensummäisen päivän tulokset

Jakso 1 I Jakso 2

SM-kisojen kuvat käytettävissä vapaasti kisaviestinnässä. Kuvakreditit: Uimaliitto/Teemu Moisio