Laukkanen SE-vauhdissa SM-välierissä

#UUTINEN 24.4.2015

Perjantai-iltana Vaasan SM-uinneissa oli hieno tunnelma. Altaassa nähtiin parikin aikuisten Suomen ennätystä sekä erikoisuutena yli 10 vuotta vanha nuorten Suomen ennätys Niko Mäkelän toimesta.

Jenna Laukkanen kaatoi yli puolitoistavuotiaan SE:nsä Vaasassa. Kuva: Jussi Salminen

SC Vuokatin Jenna Laukkanen yllätti itsensä ennätysvauhdista Vaasan SM-uintien kolmantena iltana. Sotkamolainen ui 100 metrin rintauinnin välierien voittoon ajalla 1.08,55 ja paransi omissa nimissään kesän 2013 MM-uinneista ollutta Suomen ennätystä neljä sadasosasekuntia.

– Yllätyin kyllä, vaikka on tuo tällä kaudella aika lähellä ollutkin, Laukkanen iloitsi.

– Olen alkanut oppimaan, kuinka tuo satanen pitää uida niin, että rytmi säilyy samana, sillä se on ollut tässä ongelmana. Lähdin kovaa ja tulin sen loppuun asti, vaikka viimeinen 10 metriä oli aika tuskaa, Laukkanen nauroi.

Hänellä on hallussaa Kazanin MM-uintien A-rajat 50 ja 200 metrin rintauinneissa. Satasella hänellä on edelleen Uimaliiton esitysraja, sillä kansainvälisen uimaliiton A-raja MM-kisoihin on 1.08,36 ja Rion olympialaisiin 1.07,85.

Mäkelä sai kovan päänahan nuorten SE-ajalla

Riihimäen Uimaseuran Niko Mäkelä oli iskussa 50 metrin perhosuinnissa, ja sijoittui välierien kakkoseksi ajalla 24,56, mikä on uusi nuorten Suomen ennätys. 18-vuotiaiden SE oli Manu Mäntymäen nimissä vuodelta 2003, ja Mäkelä kohensi sitä yhdeksän sadasosaa.

– Se oli kevyt ja reipas uinti, hengitin kaksi kertaa, ihan nappiin meni, 17-vuotias Mäkelä kehui.

Riihimäkeläisen tulos on todella kova, sillä viime kesän nuorten EM-kisoissa aika olisi riittänyt finaalin viidenteen sijaan. Hänellä on jo A-raja hallussa kesäkuussa kisattaviin European Games -kisoihin Bakuun, jotka uinnin osalta ovat nuorten EM-kilpailut.

Cetus Espoon naiset kellottivat Suomen ennätyksen naisten 4x100 metrin vapaauintiviestissä. Hanna-Maria SeppäläNoora LaukkanenSohvi Nenonen ja Fanny Teijonsalo uivat aikaan 3.47,73 parantaen 0,68 seuransa nimissä ollutta SE-aikaa.

Neljäsatasilla hienoja venymisiä

Swimming Jyväskylän Laura Lajunen oli lähellä kaataa naisten 400 metrin vapaauinnin Suomen ennätyksen. Tukholmassa asuva ja treenaava Lajunen voitti mestaruuden ajalla 4.17,98 mikä uupui vain tasan puoli sekuntia Eva Lehtosen Suomen ennätyksestä kumipukujen aikakaudelta vuodelta 2009.

– Sain tosi hyvää kiriapua Ainolta, mistä oli selkeästi apua, ettei tarvinnut uida soolona. Taisi kerrankin olla jälkimmäinen kaksisatanen kovempi kuin ensimmäinen, Lajunen kiitteli onnellisena.

Finaalin hopeasijalle ui Cetus Espoon 16-vuotias Aino Otava 1,65 sekuntia Lajusen vanavedessä. Otava alitti jälleen nuorten EM-uintien A-rajan, mutta Lajusella MM-uintien rajaan olisi tarvittu hurja parannus, A-raja Kazaniin on 4.12,47.

Simmis Granin Eetu Piiroinen jatkoi hyviä otteitaan Vaasan SM-altaalla. Perjantai-iltana hän kaunisteli 400 metrin vapaan ennätystään reilulla puolella sekunnilla lukemiin 3.55,44.

– Se oli kova uinti, ainakin 200 metriin asti, eikä sen jälkeenkään tuntunut, että olisi pahasti hyytynyt. Uusi ennätys, joten olen tosi tyytyväinen, Piiroinen kommentoi.

Matti Mattsson ui perjantaina päämatkansa 200 metrin rintauinnin ja vei mestaruuden suvereenisti ajalla 2.14,04. Hänen kauden parhaansa on 2.11,86, ja Rion olympiauintien A-raja kirjataan 2.11,66. FINA-pisteiden valossa porilaisen noteeraus oli perjantain kovin.


SM-kisasivu