Latikka vaikealla päätöksellä katsomoon

#UUTINEN 7.9.2012

Antti Latikka ei startannut perjantaina 200 metrin sekauintiaan Lontoon paralympialaisissa. Hän päätti jättää kisansa kesken avausmatkan aiheuttamien terveyshuolien vuoksi.

Meri-Maari Mäkinen ja Antti Latikka olivat Suomen edustajat Lontoon paralympiauinneissa. Paras sijoitus oli Latikan kahdeksas sija päämatkalla 100 metrin selkäuinnissa. Kuva: Paralympiakomitea - Maiju Torvinen

Antti Latikan ainoiksi paralympiastarteiksi Lontoossa jäivät maanantaiset 100 metrin selkäuinnin alkuerät ja finaali. Perjantaiaamuna Latikka teki todella vaikean päätöksen jättää uimatta 200 metrin sekauinnin ja lauantaille ohjelmoidun 100 metrin rintauinnin. Näin kisat ovat Latikan osalta nyt ohi.

Latikka kärsi jo maanantaiaamun 100 metrin selkäuinnin alkueränsä jälkeen huimaus- ja päänsärkykohtauksesta. Sama toistui maanantai-iltana finaalistartin jälkeen. Yli kolmen päivän vaikean pohdinnan tuloksena hän ei lähtenyt enää seuraaviin lajeihin mukaan, koska ennakoi kohtauksen uusiutuvan jälleen kovan suorituksen seurauksena.

Samaisista oireista Latikka on kärsinyt aiemminkin kovien kisavetojen jälkeen. Sisukkuutta hän osoitti maanantain selkäuinnissa, sillä vammaisuinnin Suomen ennätyksen (1:04,33) tuottaneen alkueräuinnin jälkeen hän ei selviytynyt verryttelyaltaalle asti, mutta starttasi silti illalla finaalissa. Finaalitavoite kuitenkin täyttyi Lontoossa. Paralympiauinnit ovat nyt suomalaisten osalta ohi.


Uimaliiton kisasivu

Henkilöt

Antti Latikka