Lahtinen, Kivirinta ja Hulkko kisasivat MM-alkuerissä – Hulkko hylättiin

#UUTINEN #UINTI 19.12.2021

Laura Lahtinen kisaa maanantaina 100 metrin perhosuinnissa. Kuva: Deep Blue Media

Abu Dhabin lyhyen radan MM-kilpailuiden neljännen päivän aamussa nähtiin kolme suomalaista.

Laura Lahtinen kisasi 400 metrin vapaauinnin alkuerissä. Lahtinen ui ajan 4.16,77 ja oli alkuerien 30. Kaikki alkuerien tulokset näet täältä.

– Uinti ei lähtenyt missään vaiheessa käytiin. Varmasti jo ensimmäinen finsta (50 metriä) oli liian hidas ja jäin koko ajan tasaisesti. En ollut mitenkään väsynyt, mutta en myöskään saanut kehosta tarpeeksi irti. Olisi helpottanut, jos olisin saanut vedestä kiinni jossain vaiheessa, mutta en saanut, Lahtinen kertoo.

 Lahtisen uinnit jatkuvat huomenna 100 metrin perhosuinnin alkuerissä.

– Huomiseen perhoseen lähden hyvällä fiiliksellä. Olisin halunnut uida sen jo tänään, koska eilinen viestiuintini oli niin hyvä ja tuntuu, että minulla on nyt nopeutta ja osaan. Satanen voi olla hyvä. Totta kai mitä tahansa voi käydä, mutta uskon, että minulla on hyvät mahdollisuudet välieriin ja ehkä jopa Suomen ennätykseen, Lahtinen kommentoi.

Sunnuntain iltajaksossa ei nähdä suomalaisia. Maanantaina aamun alkuerissä ovat Lahtisen lisäksi mukana Olli Kokko 50 metrin rintauinnissa ja Fanny Teijonsalo 50 metrin vapaauinnissa.

Hulkko hylättiin, Kivirinta 19.

Naisten 100 metrin rintauinnin alkuerissä nähtiin kaksi suomalaista. Ida Hulkko ui viidennessä erässä ja hänen uintinsa hylättiin. Hulkon hylkäyksen syynä oli perhosuinnin potku maaliin tullessa (SW 7.5 Perhosuinnin potku (pl. lähdön/käännöksen jälk.).

– Menin sillä uinnilla, mitä on harjoiteltu. Täällä on aika paljon tullut hylkäyksiä, niin se on pelin henki, että aika paljon kovia uimareita hylätään. Niinhän se vähän menee, että kaikkia ei hylätä, jotka samoja virheitä tekevät. Tämä oli hyvä aamu-uinti. En oikein tiennyt, mitä lähden hakemaan satasella. Aika paljon ketuttaa, koska tuli kovaa tähän aamuun varsinkin tällaisella valmistautumisella. Oli vähän vaikea latautua tähän, mutta lähdin taistelemaan, Hulkko kertoo.

Hulkko sijoittui 50 metrin rintauinnin MM-finaalissa kuudenneksi.

– Kisoista jää hyvä fiilis. Minun oli vaikea lähteä näihin kisoihin pitkän kauden jälkeen ja halusin pystyä nauttimaan ja pitämään hauskaa, ja onnistuin siinä. Tietysti näistä jäi hampaankoloon, mutta hyvällä mielellä lähden ehdottomasti lomalle ja pitkä rata odottaa, Hulkko sanoo.

Veera Kivirinta ui 100 metrin rintauinnissa ajan 1.06,52 ja oli alkuerien 19.

– Uinti sattui aika paljon, kuten sen pitääkin sadalla metrillä. Erityisesti viimeisessä käännöksessä tuntui, että nyt sattuu. Minulla oli tosi rento fiilis lähteä uimaan, eikä oikeastaan jännittänyt yhtään. Aamu-uinniksi tämä oli hyvä, mutta sadalla metrillä pitää olla sellainen kuoleman pelko ja että nyt lähdetään taistelemaan, ja se tulee yleensä illalla, Kivirinta kertoo.

Hulkon tavoin myös Kivirinnan uinnit MM-kilpailuissa päättyivät tähän.

– Kyllä tämä, että on puoleentoista kuukauteen kahdet arvokilpailut on aika paljon. Lyhyen radan kausi oli hyvä, vaikka tietenkin jäi hampaankoloonkin. Ihanaa, että oma uinti menee eteenpäin ja huomaan, että kuulun isommille areenoilla ja pystyn uimaan ja paineensietokykyä löytyy. Seuraavaksi päästään pitkän radan kimppuun ja odotan jo ensi kautta todella paljon, mutta ensin pitää vähän aikaa höllätä ja lomailla, Kivirinta kertoo.

Suomalaisten uinnit MM-kilpailuissa jatkuvat maanantaiaamuna: Laura Lahtinen kisaa 100 metrin perhosuinnin alkuerissä, Olli Kokko 50 metrin rintauinnin alkuerissä ja Fanny Teijonsalo 50 metrin vapaauinnin alkuerissä.

Suomalaisuimareiden tilastot

Klikkaa nimeä päästäksesi tilastoihin

Ronny Brännkärr
Ida Hulkko
Veera Kivirinta
Olli Kokko
Laura Lahtinen
Fanny Teijonsalo

MM-kilpailuiden TV-lähetysajat

Yle näyttää uinnin lyhyen radan MM-kilpailut suorina lähetyksinä jokaisena kilpailupäivänä 16.–21.12.

Sekä aamujakso että iltajakso ovat katsottavissa suorina lähetyksinä Yle Areenassa. Lisäksi aamu- ja iltajaksoista nähdään koosteet TV2-kanavalla, tarkempi aikataulu alla.

Aamujaksot uidaan Suomen aikaan kello 07.30 alkaen ja iltajaksot kello 16 alkaen. Lähetys Yle Areenassa alkaa viisi minuuttia ennen jakson alkua.

Lähetykset selostaa Jari Haapala ja asiantuntijana iltajaksoissa on mukana Ville Kallinen.

Koosteiden lähetysajat TV2-kanavalla 16.21.12.
Sunnuntai klo 12.10–13.20 ja 19.00–20.00
Maanantai klo 10.45–11.45 ja 18.00–19.00
Tiistai klo 12.00–12.58 ja 18.00–19.00