Jouni Kallunki vireessä EM-kenraalissaan

#UUTINEN 22.5.2017

Uimahyppyjen SM-kilpailut päättyivät sunnuntaihin Helsingin Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Kesän arvokilpailuista on tulossa hyvin mielenkiintoiset, sillä edustuskokoonpanoihin valitut hyppääjät ovat hyvässä kunnossa.

Jouni Kallunki osoitti kovaa kuntoa vain alle kuukausi ennen EM-kisoja. Kuva: Jussi Salminen

Aurajoen Uinnin Jouni Kallunki osoitti kovaa kuntoa päätelineellään kolmen metrin ponnahduslaudalla sunnuntaina. Kallunki voitti Suomen mestaruuden lähes ennätyspisteillään 388,50. Kallungin tuntumassa hopealle ponnisti Uimahyppyseura Tiirojen Juho Junttila, hänkin erinomaisella tuloksella 371,85.

Molemmat edustavat Suomea 12. kesäkuuta Kiovassa alkavissa EM-kilpailuissa ja heinakuun puolivälissä Budapestin MM-kilpailuissa. Viime vuoden EM-kilpailuissa miesten kolmen metrin finaaliin vaadittiin vajaat 374 pistettä, joten Kallungin ja Junttilan sunnuntaiset tulokset ovat Euroopan huipputasoa.

Naisten kolmella metrillä mestaruuden otti vasta 14-vuotias Anni Paloheimo Tiiroista. Paloheimo oli huippuvireessä sunnuntaina saavuttaen aikuisten kisassa 219,20 pistettä.

Tiirojen nuoret suurmestarituloksiin

Sunnuntain B-tyttöjen metrin kisassa nähtiin Tiirojen Anni Paloheimon ja Lauren Hallaselän huikea voittokamppailu. Sama kaksikko oli aiemmin ollut kärjessä myös naisten kolmella metrillä, ja oman ikäluokan metrin kisasta tuli huipputasoinen jännitysnäytelmä. Paloheimo vei nuorten mestaruuden vain kahden ja puolen pisteen erolla. Paloheimon 305,80 ja Hallaselän 303,30 pistettä ylittivät helposti suurmestariluokan rajan.

Tiirojen Tino Tapio hallitsi B-poikien metrin kisaa. 361,75 pistettä oli päätöspäivän kolmas SM-luokan tulos.

Paloheimo, Hallaselkä ja Tapio kuuluvat kymmenen hyppääjän nuorten EM-joukkueeseen, joka aloittaa kisansa juhannuksen jälkeisellä viikolla Bergenissä. SM-kisojen tulostason valossa luvassa on suomalaisittainkin hyvin mielenkiintoiset nuorten EM-mittelöt vuotta ennen Helsingin kotikisoja.

SM-kilpailujen nuorimmassa, eli D-ikäluokassa, nähtiin jo ilahduttavasti vaativiakin hyppyjä viikonlopun aikana. Näistä ikäluokista kannattaa painaa mieleen ainakin nimet Aaron Hoffman ja Eerika Repo, jotka hyppäsivät D-ikäluokan mestareiksi kaikilla telineillä.

Tulospalvelu 

SM-uimahyppyjen mitalitilastot

1) Tiirat 20+15+10

2) Vantaa Diving 11+8+8

3) Oulun Uinti 3+7+7

4) Aurajoen Uinti ry 1+1+1

5) Härveli 1+0+0

6) Mansen Molskis 0+1+0

7) Kokkolan uimaseura - GSS 0+0+0