Ida Hulkko vakiinnutti perustasoaan Pekingissä

#UUTINEN #UINTI 18.1.2020

Ida Hulkko paransi rintauintivauhtiaan FINA Champions Swim Seriesin toisessa kilpailussa Pekingissä lauantaina. Hulkko sijoittui 50 metrin rintauinnin suoran finaalin neljänneksi ajalla 30,86. 

– Uinti tuntui ja näyttikin jo paremmalta, mutta ei se sitten näkynyt tuloksessa. Tosin startti ja maaliintulo jäi huonoiksi. Kiva nähdä, että tuo on perustasoani. Päänahkoja olisi ollut mahdollista ottaa, mutta jätetään se toiseen kertaan, Hulkko kertoi. 

Alle 31 sekunnin perustaso kielii todella kovasta suorittamisesta, sillä se on aivan MM-finaalitasoa. Aika oli nyt kaksi sadasosasekuntia parempi kuin tiistaina Shenzhenin kilpailuissa ja täten myös uusi kauden paras. Voiton vei tällä kertaa Yhdysvaltain Molly Hannis ajalla 30,34. 

– Huomaa, että matkustaminen alkaa painaa, kun joutuu istumaan paljon, mutta päivärytmiin on jo päästy, Hulkko jatkoi. 

Sunnuntaina on ohjelmassa vielä 100 metrin rintauintiosuus kansainvälisessä viestijoukkueessa. Team Hulkko kisaa jälleen nimekkäällä kokoonpanolla, mukana ovat myös Robert Glinta (ROU), Ranomi Kromowidjojo (NED) ja Anthony Ervin (USA).

Tulospalvelu 

N 50 m RU (Peking)

1) Molly Hannis USA 30,34
2) Alia Atkinson JAM 30,44
3) Martina Carraro ITA 30,79
4) Ida Hulkko FIN 30,86

 

Henkilöt

Ida Hulkko