
Kuva: Sweden Aquatics / Marcus Johnsson
Uinnin nuorten EM-kilpailut käydään ensiviikolla 7.–12.7. Saksan Münchenissä. Suomesta kisoihin lähtee 13 uimarin joukkue.
Suomen joukkueessa uivat Elsa Constable, Venla Holma, Vanamo Huotari, Malla Hämäläinen, Saimi Lanki, Selma Laukkanen, Miila Lintula, Veera Mustonen, Melissa Paukkunen, Venla Päivärinta, Molly Riska, Juuli Salum ja Lauri Schnabel.
Joukkueenjohtajana toimii Aleksi Rajansuo. Valmentajina toimivat Henri Kyynäräinen ja Sami Hämäläinen. Joukkueen fysioterapeuttina kisoissa mukana on Teemu Leinonen.
Viikonloppuna SM-uinneissa uuden Suomen ennätyksen uinut Malla Hämäläinen on lähdössä kisoihin hyvin ja odottavaisin mielin.
– En ole asettanut itselleni tavoitteita, mutta olisi mukava onnistua kisoissa, Hämäläinen kertoo.
Valmistautuminen kisoihin on sujunut hänella hyvin.
– Olen valmistautunut kisoihin hyvin syömällä, treenaamalla ja lepäämällä. Treenit ovat kulkeneet hyvin ja suunnitelman mukaisesti, Hämäläinen jatkaa.
Schnabel nähdään heinäkuussa uinnin sekä avovesiuinnin nuorten EM-kisoissa. Hän kertoo harjoittelun sujuneen hyvin ennen kisoja.
– Olen viime kuukausina pääasiassa valmistautunut kilpailuun keskittymällä kestävyys- ja aerobiseen harjoitteluun. Nyt kun kilpailu lähestyy, harjoitteluni on siirtynyt lyhyempiin, nopeampiin kilpailuvauhtisarjoihin, Schnabel sanoo.
Schnabel on kilpaillut Saksan nuorten mestaruuskilpailuissa valmistavana kisana ennen uinnin nuorten EM-kisoja.
– Ne kilpailut menivät erittäin hyvin. Sain sieltä paljon itseluottamusta, hän jatkaa.
Kilpailuihin Schnabel on lähdössä innoissaan.
– Päätavoitteeni on uida henkilökohtainen ennätys ja suoriutua niin hyvin kuin pystyn, Schnabel kertoo.
Suomalaisten lajivalikoima:
Tiistai 7.7.2026
Tyttöjen 200m vapaauinti | Elsa Constable, Selma Laukkanen
Tyttöjen 400m sekauinti | Saimi Lanki
Tyttöjen 50m sekauinti | Venla Holma, Melissa Paukkunen, Juuli Salum
Tyttöjen 50m rintauinti | Vanamo Huotari, Miila Lintula, Veera Mustonen
Tyttöjen 4x100m vapaauinti | Elsa Constable, Venla Holma, Selma Laukkanen, Miila Lintula, Venla Päivärinta, Juuli Salum
Keskiviikko 8.7
Tyttöjen 100m perhosuinti | Venla Holma, Saimi Lanki, Selma Laukkanen, Melissa Paukkunen
Tyttöjen 50m vapaauinti | Elsa Constable, Miila Lintula, Venla Päivärinta, Juuli Salum
Poikien 1500m vapaauinti | Lauri Schnabel
Tyttöjen 1500m vapaauinti | Malla Hämäläinen, Molly Riska
Torstai 9.7
Tyttöjen 200m rintauinti | Veera Mustonen
Perjantai 10.7
Tyttöjen 100m vapaauinti | Elsa Constable, Selma Laukkanen, Venla Päivärinta, Juuli Salum
Tyttöjen 800m vapaauinti | Malla Hämäläinen
Poikien 800m vapaauinti | Lauri Schnabel
Lauantai 11.7
Tyttöjen 100m selkäuinti | Venla Holma
Tyttöjen 100m rintauinti | Vanamo Huotari, Miila Lintula, Veera Mustonen
Tyttöjen 50m perhosuinti | Elsa Constable, Venla Päivärinta, Melissa Paukkunen, Juuli Salum
Tyttöjen 200m sekauinti | Saimi Lanki, Selma Laukkanen
Sunnuntai 12.7
Tyttöjen 400m vapaauinti | Malla Hämäläinen, Selma Laukkanen
Poikien 400m vapaauinti | Lauri Schnabel
Uinnin nuorten EM-kisasivut
Tulospalvelu
Livestreami
Uinnin NEM-kisoja seurataan Uimaliiton kanavissa:
Facebook | Instagram