Ennätyskarkelot Mariebadissa

#UUTINEN 27.3.2013

Viime viikonloppuna kisatuissa lyhyen radan mastersmestaruusuinneissa tehtailtiin yhteensä lähes sata mastersennätystä. Suomen ennätyksiä kertyi 79 ja Pohjoismaiden ennätyksiä 15.

Mariebadissa riitti vipinää ja kansainvälistä tunnelmaa. Kuva: Mika Ruusunen

Masters-ennätysten listat on päivitetty viime viikonlopun Maarianhaminan kisojen jäljiltä mastersien sivuille. Kisoihin osallistui kolmisensataa uimaria, ja tuloksena oli poikkeuksellisen paljon ennätyksiä. 

Pohjoismaiden masters-ennätyksiä kirjattiin Maarianhaminassa suomalaisten nimiin peräti viisitoista. Kisojen PE-kuninkaaksi taisi kauhoa Helsingin Uimareiden Pertti Laaksonen. Tänä vuonna 70-74-vuotiaiden J-sarjaan siirtynyt Laaksonen petrasi kaikilla rintauintimatkoilla pohjoismaisia ennätyslukemia.

Myös Cetuksen Lauri Malk paransi MPE-aikoja kolmessa lajissa. Lohjalainen hurjasteli kolme 200 metrin ennätystä selkä-, rinta- ja sekauinnissa. Henkilökohtaisiin Pohjolan ennätyksiin ylsivät myös Hannu Kuokkanen, Tommy Rundgren, Vladimir Brodski, Heli Paalosalo, Riikka Majander ja Satu Rahkonen.

Siinä missä miehet hallitsivat pääosin uusia Pohjoismaiden ennätyksiä, naiset olivat enemmistössä mastersien Suomen ennätysten osalta. Peräti 40 henkilökohtaista MSE-tulosta näki päivänvalon Maarianhaminassa. Miehet paransivat MSE-lukemia 25 kertaa ja viesteissä tehtiin 14 ennätystä.

Ennätyskuningatar Ahvenanmaalla oli Uinti Tampereen Anne-Marja Hammar, joka kellotti ennätyksen kaikilla selkäuintimatkoilla sekä 200 ja 400 metrin sekauinneissa. Hammar kisaa ensimmäistä vuottaan 55-59-vuotiaiden sarjassa.

Isäntäseura IF Ålandin värejä piti ansiokkaasti esillä Annika Aspholm, hän yltyi rintauinneissa ja lyhyessä sekauinnissa neljästi ennätysvauhtiin.


Katso kisatunnelmia Åland TV:n sivuilta

Suomen masters-ennätykset 

Pohjoismaiden masters-ennätykset (Ruotsin uimaliiton sivuilla)