Kesän 2018 nuorten EM-kilpailut Suomeen!

#UUTINEN 9.10.2015

Euroopan uimaliitto LEN on myöntänyt Suomen Uimaliiton järjestettäviksi kesän 2018 nuorten EM-kilpailut uinnissa, uimahypyissä ja taitouinnissa.

LEN päätti hallituksen kokouksessaan perjantaina Itävallassa, että Helsinki ja Tampere isännöivät kesän 2018 nuorten EM-kilpailuja. Helsingin Mäkelänrinteen uintikeskus tulee olemaan uimahyppyjen ja uinnin nuorten EM-kisanäyttämö ja Tampereen uintikeskus taitouinnin nuorten EM-kisapaikka. Kilpailujen tarkka ajankohta on vielä avoin, mutta todennäköisimmin kilpailut järjestetään heinäkuussa.

– Tämä on todella hienoa, päihitimme hakuprosessissa Sveitsin, joka ei pystynyt tarjoamaan yhtä hyviä olosuhteita kisoille kuin me. Tämä on jälleen luja osoitus luottamuksesta suomalaisten osaamiseen kansainvälisten arvokilpailujen järjestämisessä, Suomen Uimaliiton puheenjohtaja Sami Wahlman iloitsee. 

Kesällä 2010 Suomi isännöi samaisia kilpailuja myöskin Helsingin ja Tampereen toimesta. Sittemmin Suomessa on nähty myös taitouinnin nuorten MM-kilpailut vuonna 2014 Helsingissä.

LEN päätti kokouksessaan myös vuoden 2017 lyhyen radan EM-uintien järjestämisestä Tanskan Kööpenhaminassa sekä vuoden 2018 mastersien EM-kilpailuista Sloveniassa.

Henkilöt

Sami Wahlman