8. Mitalien kiiltoa

Uutiset nuorten EM-uinneista Ranskan Dunkerquessa heinäkuussa 1990 yllättivät niin Euroopan uintipiirit kuin Suomen urheiluyleisön. Suomen Antti Kasvio voitti kaksi kultaa ja Jani Sievinen yhden. Viestit mukaan lukien Suomi keräsi peräsi yhdeksän mitalia. Mitä oli oikein tapahtumassa?

”Poikien menestys on ollut monille yllätys. Ihmettelijöitä on riittänyt. Mitalien selitys on kuitenkin yksinkertainen: kova työ, työ ja työ”, selitti tuoreeltaan Uimaliiton toimitusjohtaja Rolf Mikkola. Työtä olivatkin nurkumatta tehneet nuoret uimarit omine valmentajineen, ja liitossa toimintaa koordinoi näkyvänä hahmona intohimoinen valmennuspäällikkö Kari Ormo. Silti oli uskomaton onnenpotku, että 40 kilometrin päässä toisistaan kasvoi samaan aikaan kaksi aivan poikkeuksellista huippulahjakkuutta: Espoon Laaksolahdessa kolmannen polven vapaauimari Antti Kasvio ja Vihdin Nummelassa kaikki lajit taitanut ja siispä sekauintiin erikoistunut Jani Sievinen.

Kultakaksikko

Yhtä vuotta vanhempana ensin huipulle nousi Antti Kasvio, joka Barcelonassa 1992 valloitti 200 metrin vapaauinnissa pronssin, Suomen uinnin ensimmäisen olympiamitalin sitten Arvo Aaltosen päivien 1920. Jani Sievinen sijoittui samoissa kisoissa 200 metrin sekauinnissa neljänneksi. Kultaa ei tarvinnut kauan odottaa: Sheffieldin EM-kisoissa 1993 Kasvio voitti 200 ja 400 metrin vapaauinnin ja Sievinen 200 metrin sekauinnin. Roomassa 1994 molemmista kruunattiin lempilajinsa maailmanmestareita: Kasviosta 200 metrin vapaauinnissa ja Sievisesta 200 metrin sekauinnissa ME-ajalla 1.58,16. Kotimaassa Sievinen valittiin ensimmäisenä uimarina Vuoden urheilijaksi.

Wienin EM-kisoissa 1995 Sievinen voitti paitsi omat kaksi sekauintimatkaansa myös 200 metrin vapaauinnin ”tunkeutuen” siten Kasvion reviirille. Kaksikon menestys innosti Suomen Olympiakomiteaa asettamaan peräti 10 mitalin tavoitteen Atlantan olympiakisoihin 1996. Kultajuhlien sijasta Atlantasta tuli kuitenkin pettymys: Sievinen sai tyytyä 200 metrin sekauinnin hopeaan, ja Kasvio jäi vaille palkintoja. Antti Kasvio lopetti kilpauintiuransa Atlantan jälkeen. Jani Sievinen jatkoi vielä 10 vuotta keräten pitkän ja lyhyen radan kisoissa yhteensä 31 arvokisamitalia.

Euroopan tasolle ja eteenpäin

Kasvion ja Sievisen vanavedessä sai vauhtia koko Suomen uinti. Barcelonan olympia-altaassa 1992 samoin kuin Atlantassa 1996 esiintyi 12 suomalaisuimaria, kun Soulissa 1988 heitä oli ollut vain yksi. Pitkän radan arvokisamitalisteiksi kehkeytyivät rintauimari Jarno Pihlava ja perhosmies Jere Hård. Molempien uran kohokohta osui pitkän radan EM-kotikisoihin Helsingissä 2000: Hård voitti kultaa 100 metrin perhosuinnissa ja Pihlava hopean 100 metrin rintauinnissa. Tuliterässä Mäkelänrinteen uintikeskuksessa pidetyt kisat olivat osoitus Suomen painoarvon noususta Euroopan uintipiireissä. Ne olivat myös suurimmat Suomessa pidetyt ratauinnin arvokilpailut sitten vuoden 1952 olympiakisojen.

1990-luvun ”kultakauden” suuret nimet olivat olleet miehiä. Naispuolisen maailmantähden Suomen uinti sai, kun Hanna-Maria Seppälä kauhoi kultaa 100 metrin vapaauinnissa Barcelonan MM-kisoissa 2003. Seppälä teki Jani Sievisen tavoin erittäin pitkän uran uintimaailman huipulla: arvomitaleita hänelle kertyi yhteensä 17. Hänen mainetekoihinsa kuuluu myös vuoden 2008 Pekingin kisojen 100 metrin vapaauinnin neljäs sija, joka sivuaa Suomen naisuinnin historian parasta olympiasaavutusta.

Lyhyet radat ja lyhyet matkat  

Suomen uimarien 2000-luvun arvokisamitaleista valtaosa on saavutettu lyhyen radan MM- ja EM-kisoissa. Mediassa ja urheilun johtoportaissa arvostetaan enemmän pitkän radan kilpailuja, minkä uintiväki on usein karvaasti saanut kokea olympiavalinnoissa ja apurahoja jaettaessa. Suomen huippu-uintiin on myös muodostunut tietynlaista kestävyysvajetta: Sievisen ja Kasvion päivien jälkeen parhaat nimet ovat keskittyneet 50 ja 100 metrin matkoille. Hyviä esimerkkejä ovat olleet Hanna-Maria Seppälä ja Ari-Pekka Liukkonen, jonka pitkä sprintteriura palkittiin viimein 50 metrin pitkän radan EM-kullalla 2021. Vapaauimareina he pääsivät kilpailemaan lempimatkoillaan myös olympiakisoissa, mutta rinta-, selkä- ja perhosuinnissa lyhin olympiamatka on ollut 100 metriä. Los Angelesissa 2028 jaetaan vihdoin mitaleita näissäkin lajeissa myös 50 metrillä, mikä on tietysti suomalaisille tervetullut muutos. 

Poikkeuksen muodostaa Suomen viime vuosikymmenen menestynein uimari: Matti Mattsson saavutti suuryllättäjänä 200 metrin rintauinnin pronssin pitkän radan MM-kisoissa Barcelonassa 2013. Vuonna 2021 hän palasi huipulle ottamalla 200 metrin pronssin Tokion olympiakisoissa 101 vuotta sen jälkeen, kun toinen porilainen rintauimari Arvo Aaltonen oli voittanut Suomelle ensimmäiset uinnin olympiamitalit.