5. Taitoja ja taidetta
Taitouintia pidetään nuorena lajina, mutta itse asiassa sitä on Suomessa harrastettu pitempään kuin kilpauintia. Jo 1800-luvulla pidettiin uimakoulujen päätteeksi promootiojuhlia, jossa oppilaat esittelivät taitojaan yleisön edessä. Tällainen oli myös 1887 Helsingin vasta-avatussa Ursinin uimalassa pidetty tilaisuus, jossa esiintyivät siskokset Aina ja Ida Enqvist, maan ensimmäiset tunnetut naispuoliset taitouimarit.
Uimataito ei tarkoittanut pelkkää nopeutta tai kestävyyttä. Uimamaisterin tai -kandidaatin arvoa varten oli jo 140 vuotta sitten osattava uida vatsallaan ja selällään sekä kellua, sukeltaa ja tehdä monenlaisia liikkeitä vedessä. Yhteistä eri lajeille oli monipuolisen ja tasasuhtaisesti kehittyneen urheilijan ihanne: yleisurheilussakin ensimmäiset mestaruusarvot jaettiin moniotteluissa. Tehokkuuden ohella saatettiin arvioida liikkeen kauneutta ja harmonisuutta. Nykyurheilussa tätä ajattelutapaa edustavat vaikkapa mäkihypyn tyylipisteet.
Ryhmien koreografisista uimanäytöksistä, ”kuviokellunnasta”, tuli jo varhain vetonaula uimaseurojen juhliin ja varojenkeruutilaisuuksiin. Teemapohjaisiin esityksiin saattoi osallistua kymmeniä uimareita, niin naisia kuin miehiäkin; altaat koristeltiin usein lampuin, köynnöksin ja kukkasin. Henkilökohtaisena kilpailulajina ei ”taideuinti” sitä vastoin vielä iskenyt tulta. Suomen Uimaliitto otti sen SM-uintien ohjelmaan sekä miehille että naisille vuonna 1916 mutta poisti sen 10 vuotta myöhemmin. Tunnetuimpia tuon ajan SM-kilpailijoita olivat HSS:n Magda Odén ja ”vatsakas” viipurilaismies Eino Karjalainen.
Kuviokelluntanäytös Helsingin Humallahden uimalassa 1920-luvulla. Kuva: Tahto/Urheilumuseo.
Pohjalle ja pinnalle
Sotienjälkeisinä vuosina Suomeenkin kantautui uusia tuulenvireitä Amerikan altailta. Esther Williamsin tähdittämät uintiaiheiset Hollywood-elokuvat levisivät valkokankaille, ja Helsingin olympiakisojen 1952 aikana maassa vieraili taitava esiintymisryhmä Pohjois-Amerikasta. Suomen Uimaliitto perusti 1959 taitouinnin johtoryhmän, hankkiutui yhteyteen muiden Pohjoismaiden kanssa, ja isännöi vuonna 1966 ensi kertaa taitouinnin PM-kisoja. Keskeinen lajitoimija näinä vuosina oli Ulla Turpeinen.
Arvovieraita Amerikasta: Helsingissä olympiakesänä 1952 esiintynyt uintinäytösryhmä. Kuva: Tahto/Urheilumuseo.
Lupaava nousu talttui kuitenkin vielä kerran. Vuonna 1972 järjestetyt taitouinnin SM-kilpailut, ensimmäiset laatuaan sitten kesän 1926, eivät saaneet jatkoa, ja ennen pitkää taitouinti jäi Uimaliiton rahanjaossa tyhjän päälle. Taitouintijaos totesi 1974 ”asioiden olevan huonommalla tolalla kuin koskaan”: suurimmat murheet olivat ”lajin tuntemattomuus, harjoitustilojen puute, valmentajapula ja seurojen tietämättömyys lajista sekä haluttomuus ottaa laji ohjelmaansa.” Kokouksessaan vuonna 1976 jaos päätti, että toimintaa ei kannata jatkaa. Tauko venyi usean vuoden pituiseksi.
Uusi kasvu lähti liikkeelle 1980-luvulla Kuopiosta, jossa keskushahmoja olivat Aija Finne ja Ulla Lucenius. Taitouinnin SM-kilpailut aloitettiin uudelleen Kuopiossa 1985, eikä perinteeseen sen jälkeen ole tullut katkoa. Uuden aikakauden ensimmäisen mestaruuden voitti Kuopion Uimaseuran Tarja Holopainen, mutta jo seuraavana vuonna esiin nousi espoolainen Outi Kokko, joka vei viisi yksinuinnin mestaruutta peräkkäin. Myöhemmin samanlaisiin pitkiin valtakausiin ovat yltäneet Mira Helmiö vuosina 2007–12 ja Nea Hannula 2013–16. Paikkakunnista ovat menestyneimpiä olleet Kuopion ja Espoon ohella Vantaa ja Oulu.
Pärskeitä maailman huipulta
Kansainvälistä yhteistyötä tehtiin aluksi Pohjoismaiden välillä, mutta vähitellen Suomenkin taitouinnin näkökenttä laajeni. Ensimmäinen suuri voimanponnistus oli Oulussa 1992 järjestetyt nuorten EM-kilpailut. Vuonna 2000 taitouinti oli mukana uintiurheilun EM-kisoissa Helsingin uudessa Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Nuorten EM-mitaleita on myöhemmin ratkottu Tampereella 2010 ja 2018. Vuonna 2014 koko maailman parhaat nuoret taitouimarit saapuivat Suomeen juniorien MM-kilpailuihin. Kisat oli määrä pitää Tampereella, mutta ne siirrettiin uimahallin remontin vuoksi lyhyellä varoitusajalla Helsinkiin. Mäkelänrinteellä kilpaili 255 uimaria 32 eri maasta mestaruuksien mennessä Venäjälle ja Japaniin. Vapaaehtoisina järjestelytöihin osallistui kaikkiaan 120 henkilöä.
Outi Kokko ja Liisa Laurila edustivat Suomea ansiokkaasti 1990-luvun alun arvokisoissa. Kuva: Tahto/Urheilumuseo.
Ensimmäisenä taitouimarina Suomea edusti aikuisten arvokisoissa Outi Kokko Strasbourgin EM-kilpailuissa 1987. Vuonna 1992 Liisa Laurila teki historiaa selvittämällä olympiakarsinnan. Hän sijoittui Barcelonan kisa-altaassa soolokilpailussa 19:nneksi 21 uimarin joukossa. Säännöllisesti suomalaisia taitouimareita on nähty EM-kisoissa vasta 2020-luvulla. Parhaan sijoituksen ovat ottaneet Mari Moilala ja Iiris-Maria Nurmi yltämällä seitsemänneksi duon vapaaohjelmassa Belgradissa 2024. Soolossa Suomen paras EM-saavutus on edelleen Liisa Laurilan 10. tila Ateenassa 1991. Taitouinnin MM-kisoissa esiintyivät ensimmäisinä suomalaisina Pinja Kekki ja Sini Tuuli Dohassa 2024.
Kansainvälisen taitouinnin merkittävin suomalaishahmo on ollut Ulla Lucenius, joka on toiminut vuosikymmenien ajan maailmanliitto WA:n (World Aquatics) ja Euroopan liiton EA:n (European Aquatics) asiantuntija- ja johtotehtävissä. Vuosina 2005–09 hän vaikutti WA:n taitouintivaliokunnan puheenjohtajana. Kansainvälisessä katsannossa taitouinnilla onkin ratkottavana haasteita. Lajia ylivoimaisesti hallinnut Venäjä on tekemässä paluuta kilpa-altaisiin, ja taitouinnin olympiastatus ei ole täysin turvattu: KOK suhtautuu periaatteessa nihkeästi lajeihin, joissa kilpailee vain toinen sukupuoli. WA on nykyään sallinut miestenkin osallistumisen taitouinnin arvokilpailuihin, mutta Pariisin olympia-altaassa 2024 ei heitä vielä nähty.
Iris Lucenius taituroi seitsemän SM-kultaa 2000-luvun alkuvuosina. Kuva: Tahto/Urheilumuseo.