3. Uimataidosta urheiluun – suomen uinnin varhaisimmat vedot

Ahdin ja Vellamon vedet

Suomi on vesien maa; lännestä ja etelästä meren ympäröimä, kymmenien tuhansien järvien maa, jonka sisäosat on asutettu vesireittien kautta. Kokemäenjokea pitkin edettiin Hämeeseen, josta Päijänne tarjosi reitin erämaihin. Pohjoisessa houkuttelivat Lapin suurten jokien lohisaaliit.

Veneillä ja ruuhilla liikkumiseen liittyi suuri riski: juuri kukaan ei osannut uida – itse asiassa uimataidosta tiedettiin heikosti. Vesi oli alkusuomalaisille uhkaava elementti, mitä ilmentävät kalevalaisen kansan myytit. Vedenhaltija Ahti, aaltojen kuningas, sekä vesihiidet Näkki ja Vetehinen kuvattiin pelottaviksi voimiksi, joiden avulla erityisesti lapset peloteltiin pysymään pois järvistä sen sijaan, että heidät olisi opetettu uimaan. Vedenemäntä Vellamoon liittyi toki lempeitä mielikuvia, jotka ehkä nousivat linnunmaidon lämpöisistä vesistä saunarannoissa.

Uimataitokin oli tuontitavaraa

Kun järki alkoi kaataa myyttien valtaa, syntyi kansanvalistuksen aate, joka pohjusti myös uinnin opetusta. Urheileminen sopi itseään ja toisia kehittäville ihmisille. Otettiin ensiaskeleita kohti modernia maailmaa.

Eurooppalainen eliitti nautti kylpyläelämästä 1700-luvulla. Varsinaisesta uintiharrastuksesta ei ollut vielä kyse, mutta vesi alkoi tulla tutuksi. Ruotsin valtakunnassakin tapahtui: Uppsalan yliopiston uimaseura perustettiin vuonna 1796.

Uinnin akateemiset juuret vahvistuivat. Uimataito kuului upseerin ja herrasmiehen taitoihin siinä missä miekkailu, ratsastus, ammunta ja tanssitaito.

Akateeminen tausta näkyi myös lajiperinteissä. Uimataidon tasoa alettiin tutkia kandidaatti- ja maisterikokeissa, joiden perusteella myönnetyt arvot jaettiin promootiossa – kaikki suoraan yliopistomaailmasta poimittuja traditioita.

Merimahti Iso-Britannia on modernin urheilun syntysija. Uinti kuuluu varhaisimpiin nykyaikaisiin urheilumuotoihin: lajissa kilpailtiin Britanniassa jo 1830-luvulta lähtien. Samaisella vuosikymmenellä Suomessakin nähtiin uintia. Italialais-ruotsalainen upseeri

Gustaf Pauli perusti 1830 Helsinkiin voimistelu- ja uimakoulun, joka kuihtui nopeasti. Helsinkiläiset eivät vielä innostuneet uinnista.

Kaivopuiston rantaan perustettu 1835 perustettu Ullanlinnan uimalaitoskaan ei merkinnyt vielä uintiurheilun alkupistettä: kyseessä oli kylpylä, jossa keskityttiin terveysvesien nautiskeluun ja sosiaaliseen elämään. Piristävä säväys saatiin merivesikylvyistä. Uimalaitoksesta on vielä jäljellä sen ravintolarakennus eli nykyinen ravintola Kaivohuone.

Suomalaisen uinnin kehto löytyy kilometrin – tai tuolloisen virstan – verran lännempää. Viralliseen Helsingin karttaan on Eiranrannan kohdalle merkitty Ursinin kallio/Ursins klippa. On kulunut kohta 200 vuotta siitä, kun Helsingin yliopiston anatomian ja fysiologian professori sekä rehtori Nils Abraham af Ursin (1785–1851) keräsi ystävistään ja opiskelijoistaan uintiharrastajien joukon, jolla oli tapana kävellä Bulevardilta Eiranrantaan eväskoreineen ja pyyhkeineen uimaan.

 

Uintiurheilu – kansanvalistuksen ja järjestäytymisen mallioppilas

1800-luvun jälkipuolella Suomessa tapahtui paljon. Saatiin niin oma Suomen markka kuin suomenkielinen oppikoulu; 1848 ensiesitetty Maamme-laulu sai suomenkieliset sanat 1867, ja 1870 ilmestyi Aleksis Kiven romaani Seitsemän veljestä. Kotimainen kansanvalistus kukoisti: saatiin kansakouluasetus (1866), perustettiin opettajaseminaareja ja ennen pitkää myös nuorisoseuroja ja urheiluseuroja.

Nähtiin myös ensimmäiset suomalaiset uimaseurat. Turussa oli aloittanut vuonna 1880 uimakoulu, ja Aura Simsällskap perustettiin 1881. Taustalla toimi John Hofman, joka oli saanut uintioppinsa Tukholmassa, ja levitti niitä sittemmin myös Viipuriin. Mutta Hofmanin muutettua pois uinti-into hiipui niin Turussa kuin Viipurissakin.

Uimaseuroja perustettiin 1880-luvulla niin Kallaveden rannalla Kuopiossa kuin meren äärellä Helsingissä (Helsingfors Simsällskap, HSS 1887). Aluksi lajia harrastettiin ruotsinkielisten helsinkiläisten piirissä. Ursinin kalliolle Helsingin Eiranrantaan rakennettiin yksityisellä rahalla uimalaitos, joka eri vaiheissaan toimi suomalaisen uinnin keskuspaikkana 1920-luvulle saakka. Olosuhteet olivat vaihtelevat. Avomereltä puhaltava tuuli teki pahimmillaan kilpa-altaaseenkin korkeita aaltoja.

Helsingin kaupunki ei varsinaisesti edistänyt uintia: Ursinin uimalaitoksen viereen alettiin laskea viemärivesiä. Uimareille sopiva paikka löytyi kuitenkin muutaman sadan metrin päästä Uunisaaresta, jonne valmistui uusi uimalaitos vuonna 1934.

Uinti oli varhain liikkeellä myös valtakunnallisessa järjestäytymisessä. Suomen Uimaliiton perustava kokous pidettiin 24.2.1906. Esimerkiksi Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto SVUL perustettiin vasta muutamaa viikkoa myöhemmin, 11.3.1906, ja Suomen Palloliitto vuonna 1907.  Niinpä 120-vuotias Uimaliitto on Suomen vanhin urheilun lajiliitto.

 

Uintiurheilu ja uimaopetus omille radoilleen

1800-luvun lopulla Suomessa hukkui vuosittain jopa 800 henkeä. Tuolloin Suomessa oli 2,5 miljoonaa asukasta. Vuonna 2023 Suomessa asui 5,6 miljoonaa henkeä, ja hukkuneita oli 87. Hukkuneiden määrä on siis suhteellisesti laskien vähentynyt yli 95 %, minkä voi merkittävältä osalta laskea uimataidon ansioksi. 

Tulosta alkoi syntyä, kun pelottelusta siirryttiin opetukseen. Uimataidon lisäksi luonnollisesti myös yleinen turvallisuusajattelu on parantunut niin veneilyssä kuin heikoilla jäilläkin – valistuksen ansiota sekin. Uudenlainen ajattelu näkyi erityisesti lasten elämässä. Uimataidon ansiosta lapset pääsivät vapaammin nauttimaan kesäpäivien uintileikeistä.

Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto eriytyi Suomen Uimaliitosta vasta vuonna 1956. Uinninopetus on kuitenkin yhä tärkeässä roolissa Uimaliiton ja sen jäsenseurojen toiminnassa. Liiton juhlavuoden 2026 teema onkin uimataito.