1. "Flamingoja ja hyviä kundeja - Rolf Mikkolan lajihistoriat"

”Omistan tämän kirjan lapsilleni Semille, Sallalle ja Sofialle, jotka ovat ihmetelleet työorientoitunutta elämäntyyliäni”.

Näillä saatesanoilla aloitti Rolf Mikkola vuonna 2022 valmistuneen kirjansa Helsingfors Simsällskapin ja koko Suomen vesipallon historiasta. Kirjoittaja oli jo 13 vuotta aiemmin vetäytynyt eläkkeelle Uimaliiton palveluksesta, mutta työ rakkaan lajin parissa ei suinkaan siihen päättynyt. Viimeiset vuotensa Rolf Mikkola omisti uintiurheilun pienten lajien historian tallentamiseen. Näin syntyivät uraauurtavat teokset vesipallosta ja taitouinnista. Uimahyppyjenkin lajihistorian Mikkola saattoi käyntiin, mutta se työ jäi häneltä kesken.

Suomalainen uintiväki muistaa Rolf Mikkolan (1947–2024) monesta. Uintikipinän hän oli saanut verenperintönä: isä Axel toimi HSS:n puheenjohtajana ja Helsingin olympiakisojen uimahyppykilpailujen sihteerinä. Äiti Greta (o.s. Nyman) voitti 1930-luvulla neljä SM-kultaa selkä- ja rintauintimatkoilla. ”Rollen” omaan palkintokaappiin kertyi pari SM-viestimitalia sekä SM-hallipronssi 200 metrin sekauinnissa 1968, mutta lähimmäksi hänen sydäntään pääsi vesipallo, jossa hän saavutti 9 SM-kultaa HSS:n joukkueessa ja pelasi myös Suomen maajoukkueessa.

Suomen Uimaliiton toiminnanjohtajaksi Rolf Mikkola astui vuonna 1985. Myöhemmin hän toimi liiton talous- ja markkinointipäällikkönä eläköitymiseensä 2009 saakka. Mikkolan uravuosiin osui Suomen huippu-uinnin ennennäkemätön nousu Antti Kasvion, Jani Sievisen ja Hanna-Maria Seppälän kauhoessa arvokisamitaleita. Merkittävänä menestyksen taustatekijänä olivat Mikkolan 1980-luvun loppuvuosina ideoimat juniorien Rollo-uinnit. Mikkolalla oli myös merkittävä rooli Helsingin Mäkelänrinteen uintikeskuksen valmistumisessa vuonna 2000 sekä useiden arvokilpailujen hankkimisessa sinne. Hän toimikin eläkevuosinaan pääsihteerinä nuorten EM-uinneissa 2010 ja 2018 sekä taitouinnin nuorten MM-kisoissa 2014.

Bra Kunder

Yllätys ei ollut, että Mikkolan ensimmäinen historiaprojekti kohdistui hänen ”omaan” lajiinsa vesipalloon. Alkusysäyksen hän kertoi saaneensa vuonna 2007 käydessään läpi HSS:n vesipallojoukkueen edesmenneen managerin Seppo Laineen kuvia ja kirjeenvaihtoa. Aineistoa kertyi lisää vanhojen pelitovereiden ja seuran lajiaktiivien muisteloista. Päätettyään lopullisesti ryhtyä kirjoitustoimiin Mikkola alkoi käydä läpi HSS:n vuosikirjoja Helsingin kaupunginarkistossa sekä Suomen Uimaliiton asiakirjoja Urheiluarkistossa (nykyisessä Tahdossa). Käytettävissä oli myös Sulevi Pellisen kirjoittama HSS:n 125-vuotisteos (2012), jonka laatimisessa Mikkola oli itse ollut juhlatoimikunnan puheenjohtajana mukana. Mikkolan työn tuloksena syntyi vuonna 2022 kaksikielinen teos Bra Kunder – Helsingfors Simsällskap vattenpolo vesipallo 1887–2021.  Nimensä kirja sai kannustushuudosta, jolla eräs kovaääninen HSS-veteraani dominoi katsomolehtereitä sotienjälkeisinä vuosina.

Bra Kunder on enemmän kuin kirja yhdestä lajista yhdessä seurassa. Vuonna 1887 perustettu Helsingfors Simsällskap esitti keskeistä roolia vesipallon saapuessa Suomeen 1900-luvun alkuvuosina ja voitti ensimmäisen Suomen mestaruuden 1908. HSS on ollut mukana kaikissa lajihistorian käänteissä yli 100 vuoden ajan, joten seuran historia on automaattisesti myös Suomen vesipallon historiaa. Ääneen Mikkolan kirjassa pääsevät HSS:n omien toimijoiden lisäksi kilpailijoiden edustajat niin sen suomenkielisestä vastapelurista Helsingin Uimareista kuin TUL:n seuroista HTU:sta ja Kuhista.  Samalla täyttyy yhden olympialajin kokoinen aukko suomalaisessa urheiluhistoriassa. Vastaavanlaisen vesipalloon keskittyvän teoksen on aiemmin kirjoittanut vain Kalervo Ilmanen (2011) Helsingin Kuhista, jonka historia alkoi ”vasta” 1956.

Vesipallokirjan keskeistä antia ovat henkilöesittelyt ja tarinat, jotka varhaisvuosilta perustuvat lehtijuttuihin ja arkistoaineistoon ja myöhemmältä ajalta haastatteluihin. Niiden tekemiseen Rolf Mikkolalla olikin ainutlaatuiset edellytykset: hän toimi lajin ytimessä 50 vuoden ajanjakson ja tunsi henkilökohtaisesti useimmat lajin parissa tuona aikana toimineet ihmiset.

Altaiden viehättävät flamingot

Sama koski varsin pitkälle taitouintia, jonka historiaan Rolf Mikkola seuraavaksi tarttui. Taitouintia, jota tuolloin yleensä kutsuttiin taideuinniksi, oli Suomessa harjoitettu jo 1910-luvulla ja uudelleen 1960-luvulla, mutta lajin harrastaminen ehti välillä nuupahtaa. Uuteen käyntiin laji lähti 1980-luvun alkuvuosina, joten jokseenkin koko lajin nykyhistoria mahtuu sille aikakaudelle, jolloin Mikkola toimi Uimaliiton johtotehtävissä tai aktiivisena taustavaikuttajana. Ei siis ihme, että haastattelut nousivat erityisen keskeiseen rooliin vuonna 2024 ilmestyneessä kirjassa Suomen taitouinnin tarina – altaiden viehättävät flamingot.

”Kirjoittajalla oli suuri etu, koska haastateltavat olivat useimmissa tapauksissa aikaisemmilta ajoilta tuttuja”, Mikkola totesi kirjan jälkipuheessa ja jatkoi: ”Taitouinti on tuonut monelle määrätietoista elämänasennetta, sinnikkyyttä toiminnassa, kehittänyt toisten huomioonottamista, kurinalaista asennetta, tinkimättömyyttä ja aikatauluista kiinni pitämistä. Toinen merkille pantava asia on syvät ystävyyssuhteet, joita moni vaalii edelleen.”

Toki Mikkolan taitouintikirja nojaa myös pätevään arkistotyöhön, jota hän harjoitti jo vesipalloprojektin tiimoilla. Erityismaininnan ansaitsevat molempien kirjojen tulosliitteet ja henkilöhakemistot, joiden ansiosta kirjat toimivat myös lajiensa keskeisinä tietoteoksina. Tällaiset ovatkin perin harvinaisia vesipallon ja taitouinnin tapaisissa ”sivulajeissa”, jotka usein ovat unohtuneet liittojen ja seurojen historioissa suomalaisen urheiluhistorian ”suuresta kuvasta” puhumattakaan.

Kolmannenkin historiaprojektin Rolf Mikkola ehti aloittaa mutta ei enää lopettaa. Työn saattoi maaliin Tero Matkaniemi, jonka kirjoittama teos Kulttuurin kaari – uimahyppyjen suomalainen tarina julkaistaan keväällä 2025.