Uuden toiminnanjohtajan haku alkaa

#UUTINEN 16.8.2018

Uimaliitolle aletaan rekrytoida uutta toiminnanjohtajaa, kun kuusi vuotta toiminnanjohtajana toiminut Eerika Laalo-Häikiö (LitM) siirtyy syyskuussa uusiin haasteisiin. Uuden toiminnanjohtajan rekrytointi aloitetaan välittömästi.

Uimaliitto on elänyt viime vuodet vahvaa muutoksen aikaa ja päivitetyn strategian toimeenpano on hyvässä vauhdissa.

- Uimaliitossa on uudistettu sääntöjä, organisaatiota ja toimintatapoja niin hallinnossa kuin urheilutoiminnassa. Lajit toimivat nyt entistä enemmän yhteisen tavoitteen suunnassa mahdollistaen niin monipuolisen harrasteliikunnan kuin kilpa- ja huippu-urheilunkin. Vuoropuhelu seurojen kanssa on kehittynyt huomattavasti ja uintiurheilu on näkyvä ja vaikuttava laji kansallisesti. Suuri kiitos Eerikalle tehdystä tuloksekkaasta työstä näinä vuosina, sanoo puheenjohtaja Sami Wahlman.

- Koen, että nyt on hyvä aika antaa viestikapula seuraavalle henkilölle. Uimaliitto voi hyvin niin toiminnallisesti kuin taloudellisestikin. Urheilullisesti olemme kehittyneet jokaisessa lajissa ja taso on laajentunut huimasti. Olen ylpeä siitä, miten laaja-alaisesti uimaseurat ympäri Suomea toimivat liikunnallisen elämäntavan edistäjinä. Kiitos henkilökunnalle ja kaikille luottamushenkilöille ikimuistoisista vuosista, kiittää Eerika Laalo-Häikiö.

Liitossa tapahtuu muitakin toimihenkilömuutoksia, kun toukokuussa kilpailu- ja tapahtumakoordinaattorina aloittanut Jouni Seppänen on päättänyt siirtyä muihin tehtäviin.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Sami Wahlman, puh 040 588 7783
toiminnanjohtaja Eerika Laalo-Häikiö, puh 040 593 2487

Henkilöt

Sami Wahlman