Uimaseurat avainroolissa harrastamisen mahdollistajina

#BLOGI #UINTI #UIMAHYPYT #TAITOUINTI #VESIPALLO 10.9.2021

Maanantaina 6.9. vietettiin Olympiapäivää, joka avasi samalla valtakunnallisen harrastusviikon.

Olympiakomitea nosti harrastusviikon avauksessaan hienosti, että harrastus tuo elämään paljon hyviä asioita: uusia taitoja ja onnistumisen kokemuksia, ystäviä ja yhteisöllisyyttä sekä vaihtelua ja virkistystä normaaliarkeen. Parhaimmillaan uusi harrastus voi sytyttää kipinän, joka imaisee mukaansa ja antaa elämälle aivan uuden suunnan.

Uintiurheilun sekä uintiliikunnan eri muodot sopivat lähes kaikille. Esimerkiksi uintia voi harrastaa itselleen sopivalla tavalla, yksin tai ryhmässä sekä täysin oman tavoitteensa mukaan. Se on ihanteellinen laji aina lasten uimakoulusta kansainväliselle huipulle asti.

Harrastuksia voi olla monenlaisia, mutta kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta harrastaa. Syitä tähän on monia, eikä koronapandemia helpottanut tilannetta, sillä sen myötä yli 20 000 lasta ja nuorta on pudonnut ohjatun harrastustoiminnan parista urheiluseuroista.

Lasten ja nuorten hyvinvointi on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan, ja seurojen rooli niin lasten ja nuorten kuin aikuisten harrastuksien mahdollistajana on aivan valtava.

Uimaliitolla on lähes 140 jäsenseuraa. Seuroja on pieniä, vapaaehtoistoimia seuroja sekä isoja ammattilaisten luotsaamia seuroja. Seurojamme löytyy ympäri Suomea: Etelä-Suomessa niistä sijaitsee noin 36 %, Länsi-Suomessa 40 %, Itä-Suomessa 9 %, Oulun ympäristössä 9 % sekä Lapissa 6 %

Seurojen tekemän upean työn avulla voimme tarjota hienoja harrastusmahdollisuuksia uintiurheilun parissa. Kaikista harrastajista ei tule huippu-urheilijoita ja kaikista ei tarvitsekaan tulla. Samoin kaikissa seuroissa ei ole huippu-uintiurheiluun resursseja, eikä tarvitsekaan olla.

Tärkeintä on pyrkiä mahdollistamaan jokaiselle uintiurheilusta kiinnostuneelle tilaisuus harrastamiseen, oli harrastamisessa kyse satunnaisesta harjoittelusta tai kansalliselle tai kansainvälisellä tasolle tähtäävästä harjoittelusta.

Paras ja ajankohtaisin tieto harrastamisesta sekä tarpeesta kehittää toimintaa on seuroissa. Tiedostamalla ja nostamalla näkyväksi seurojen vahvuudet sekä ohjaamalla seurat tekemään tiiviisti yhteistyötä toistensa kanssa, voimme valtakunnallisesti tukea sitä, että kaikilla on mahdollisuus harrastaa omalla tavallaan.

Tarkastelemalla ja arvioimalla omaa toimintaansa säännöllisesti, seurat voivat kehittää toimintatapojansa sekä tuoda näkyväksi hyvin toimivat käytännöt. Tässä oivana apuna on Tähtiseura-ohjelma ja sen tukimateriaalit, joita voi hyödyntää, vaikka ei tavoittelisikaan Tähtimerkkiä.Uimaliiton työntekijät ovat myös aina valmiina sparraamaan ja auttamaan seuroja löytämään ratkaisuja kehittämiseen sekä hyvien ja toimivien käytäntöjen viestimiseen.

Uimaliiton rooli on olla jäsenseurojensa tukena, koota tietoa seurojen tarpeista, auttaa seuroja vastaamaan kysyntään sekä tekemään keskenään entistä tiiviimpää yhteistyötä. Tärkeässä roolissa Uimaliiton työssä seurojen tukena ovat digitalisaatio, Tähtiseura-ohjelma sekä Uimaliiton yhteistyökumppanuudet.

Yhdessä voimme sytyttää uintiliikkumisen kipinän mahdollisimman monelle!

Hanna Nyholm
palvelutoiminnan asiantuntija