Uimaliiton toiminnanjohtaja vaihtuu

#UUTINEN 1.9.2021

Muutostyössä siirrytään rakenteiden uudistamisesta toiminnan kehittämiseen.

Suomen Uimaliitto ryhtyy etsimään uutta toiminnanjohtajaa. Tehtävää nykyisin hoitaneen Sanna Airaksisen työsuhde on yhteistyöhaasteiden vuoksi päättynyt 1.9.2021 osapuolten yhteisestä sopimuksesta. Vuonna 2018 liiton palveluksessa aloittanut, nyt tehtävänsä jättänyt Airaksinen on ollut toiminnanjohtaja Uimaliiton käydessä läpi muutosvaihetta.

Kolmen vuoden aikana liiton rakenteita on kehitetty uutta strategiaa paremmin tukeviksi.

“Nyt tarvitsemme uudenlaista johtajuutta Uimaliiton seuraavaan kehitysvaiheeseen vahvistaaksemme asemaamme modernina palveluorganisaationa”, sanoo Suomen Uimaliiton puheenjohtaja Ville Riekkinen.

Uimaliitto käynnistää uuden toiminnanjohtajan rekrytoinnin. Suomen Uimaliiton toiminnanjohtajan tehtäviä hoitaa väliaikaisesti kehitys- ja kilpailupäällikkö Pasi Salonen, joka on toiminut toiminnanjohtajan sijaisena ja omaa pitkän ja monipuolisen kokemuksen uintiurheilusta ja sidosryhmäyhteistyöstä. Uimaliiton toiminta ja palvelut jäsenseuroille jatkuvat osaavan ja asiantuntevan henkilöstön voimin.

Lisätietoja:
Ville Riekkinen
puheenjohtaja, Suomen Uimaliitto ry
+358 40 572 5848
ville.riekkinen@uimaliitto.fi