Juho Junttila rikkoi EM-rajan metrin ponnahduslaudalta

#UUTINEN #UIMAHYPYT 31.3.2021

Kolmen metrin ponnahduslaudalta Junttilan parhaat tulokset olivat 345,75 ja 347,20.

Maajoukkuehyppääjä Juho Junttila rikkoi metrin ponnahduslaudalta EM-kilpailuiden A-rajan Mäkelänrinteen Uintikeskuksessa järjestetyssä näyttötapahtumassa.

Metrin A-raja on 326,78 ja Junttilan parhaat tulokset olivat 340,80 ja 344,35. EM-näyttöön vaaditaan kaksi suoritusta kyseisestä rajasta. Kolmen metrin ponnahduslaudalta Junttila rikkoi B-rajan.

– Kyllä tämä oli kauden avaukseksi riittävä, vaikka totta kai parannettavaa jäi melkein jokaiseen sarjaan. On kuitenkin kiva, että lähtötaso on tällainen. Se, että tietää EM-kisojen olevan edessä lisää treenimotivaatiota ja on hyvä saada konkreettinen tavoite, Junttila kertoo.

– Kokeilin metriltä myös uutta hyppyä, mutta se ei ollut vielä kisavalmis. Pitää seurata, että kannattaako hyppyä tehdä EM-kisoissa vai menenkö aavistuksen tutummalla sarjalla.

Uimahyppääjille järjestettiin mahdollisuus EM-näyttöjen antamiseen Helsingissä, kun koronavirustilanteen vuoksi hyppääjät eivät ole päässeet kilpailemaan kansainvälisesti.

–  Valmistautuminen ei ollut niin yhtenäistä kuin se normaalisti olisi, mutta valmennustiimimme on onnistunut hyvin suunnittelemaan sellaisen kokonaisuuden, että myös poikkeusoloissa on pystynyt parantamaan juttuja ja viemään hyppäämistä eteenpäin.

Junttilalla on ollut hyppysarja näyttöihin valmiudessa joulukuusta lähtien.

– Kesän ja syksyn tein enemmän perusteita, mutta oikeastaan joulukuusta lähtien olen tehnyt kisasarjaa, jotta se on valmiina, kun mahdollisuus antaa näyttöjä tulee.

Uimahyppyjen EM-kilpailut järjestetään Budapestissa 10.–16. toukokuuta.

Henkilöt

Juho Junttila