Ui Elämäsi Kuntoon -kampanja starttaa maaliskuussa!

#UUTINEN 31.1.2023

Jo vuodesta 1992 alkaen vuosittain järjestetty Ui Kesäksi Kuntoon -kampanja on nyt Ui Elämäsi Kuntoon -kampanja. Kampanjan uusi nimi ja ilme otettiin käyttöön vuonna 2020. Perinteisen maaliskuun kampanja-ajan lisäksi nyt myös lokakuu on Ui Elämäsi Kuntoon -kuukausi. Maaliskuun kampanja on järjestyksessään 29. kampanjakuukausi.

Altaassa kerätään metrejä ja minuutteja

Ui Elämäsi Kuntoon -kampanjaan voi osallistua kampanjaan kuuluvassa uimahallissa, jossa suorituksia voi kerätä joko uimalla, vesijuoksemalla ja vesijumppaamalla. Kauhotut metrit sekä vesijuostut ja -jumpatut minuutit voi kirjata joko henkilökohtaiseen suorituskorttiin tai Ui Elämäsi Kuntoon - älypuhelinsovellukseen. Ennen kampanjan alkua ilmoittautuneet uimahallit lisätään Ui Elämäsi Kuntoon - sovellukseen, jonka jälkeen vesiliikkujat pääsevät kirjaamaan suorituksia älypuhelimella 1.3. alkaen. Ui Elämäsi Kuntoon -sovellus on ladattavissa iOS App Storesta ja Google Play -kaupasta. Jos oma uimahallisi ei ole vielä mukana kampanjassa voit kannustaa heitä liittymään mukaan.

Vaikka uimahalleissa suorituksia vertaillaankin innokkaasti, on kampanjan pääidea haastaa itsensä kasvattamaan uintiliikuntakuntoa ja kehittämään uintitekniikkaa. Myös mahdollisia aikaisempien vuosien tuloksia on hyvä lähteä parantamaan.

Kampanjaan osallistuvat uimahallit on jaettu vuotuisen kävijämääränsä perusteella kolmeen sarjaan: pienet, keskisuuret ja suuret uimahallit. Kampanjan päätteeksi uimahallit ilmoittavat tuloksensa Uimaliittoon, joka palkitsee Speedon uintivarustepaketein yhdeksän uimahallia: kussakin sarjassa eniten kilometrejä keränneet hallit, eniten vesiliikuntaminuutteja keränneet hallit ja eniten kävijämäärään suhteutettuja osallistujia keränneet hallit. Lisäksi arvomme kampanjan aikana Sokos Hotelsin majoituslahjakortteja vesiliikkujien kesken. 

Faktoja kampanjasta:

  • Järjestetty vuosittain 1992 alkaen (aiemmin nimellä Ui Kesäksi Kuntoon), järjestäjänä Suomen Uimaliitto ry
  • Vuonna 2019 kampanjassa pidettiin välivuosi, jonka aikana kampanjaa uudistettiin
  • Osallistujaennätys vuodelta 2000, jolloin mukana oli 108 uimahallia ja noin 32 000 osallistujaa
  • Keväällä 2018 kampanjaan osallistui valtakunnallisesti yli 16 tuhatta henkilöä, jotka uivat kuukauden aikana reilut 55 tuhatta kilometriä
  • Vuonna 2023 kampanja järjestetään 1.–31. maaliskuuta ja 1.–31. lokakuuta.
  • Osallistua voi uimalla, vesijuoksemalla tai vesijumppaamalla

Suora ilmoittautumislinkki kampanjaan täältä.

Lisätietoja kampanjasta löytyy Ui elämäsi kuntoon -sivuilta tai yhteyshenkilöltä.

Annimari Korhonen 
Harrasteliikuntavastaava
annimari.korhonen@uimaliitto.fi I 044 5490 339