Suomen Uimaliiton kevätkokous paketoi toimintavuoden 2022

#UUTINEN #UINTI #UIMAHYPYT #TAITOUINTI #VESIPALLO 22.4.2023

Suomen Uimaliiton sääntömääräinen kevätkokous pidettiin lauantaina 22. huhtikuuta Helsingissä. Kokous oli hybridimallinen ja kokoukseen osallistui 20 seuraa, joista kahdeksan etänä.

Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja nostettiin vuoden 2022 päätapahtumat ja -toimenpiteet kokousväen kuultavaksi.

Kokouksen aluksi Uimaliiton liittohallituksen puheenjohtaja Ville Riekkinen jakoi tunnustuksen Uimaliiton pitkäaikaiselle ja aktiiviselle uintiurheilujäsenelle Sami Wahlmanille. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. OKM on myöntänyt Wahlmanille liikunnan ja urheilun ansiomerkin, joka annetaan erityisen ansiokkaasta toiminnasta Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun hyväksi tai valtioiden välisen liikunta- ja urheiluyhteistyön edistämiseksi valtiollisella tasolla tehdystä työstä.

Kevätkokouksessa todettiin, että Suomen Uimaliiton taloudellinen tulos on vuoden 2022 osalta ylijäämäinen. Talouden vakauttaminen alijäämäisten vuosien jälkeen on onnistunut ja samalla linjalla on jatkettava.

Vuosi 2022 oli huippu-urheilumenestyksen osalta loistava. Matti Mattsson ui Rooman pitkän radan EM-kilpailuissa hopeaa 200 metrin rintauinnissa. Veera Kivirinta sekä Olli Kokko täydensivät loistavia kilpailuja 50 metrin rintauinnin viidensillä sijoillaan. Uimahypyissä Lauren Hallaselkä oli loistavasti Rooman EM-kilpailuiden finaalissa seitsemäs. Lisäksi uinnissa ja uimahypyissä menestystä tuli myös nuorten arvokilpailuista.

Vuonna 2022 uintiurheilun kilpailuiden osalta päästiin alkuvuoden rajoitusten jälkeen palaamaan normaaliin. Rajoituksista päästiin eroon, mutta samalla Euroopassa alkanut sota toi uusia haasteita toimintaympäristöön. Uimaliitto on ollut aktiivisessa roolissa Venäjän ja Valko-Venäjän urheilutoimijoiden poissulkemiseksi kansainvälisestä urheilusta yhdessä Pohjoismaiden kanssa. Suomessa harrastajien lisenssimäärät ovat kasvaneet siitä, missä oltiin ennen koronan alkua ja seurojen toiminta on koettu laadukkaaksi.

Viime vuoden aikana sovittiin keskeisiä yhteistyökumppanuuksia Vierumäen ja Kuortaneen urheiluopistojen sekä Urhean kanssa. Näiden kumppanuuksien avulla halutaan muun muassa luoda seuroille uusia harjoitusolosuhteita.

Uimaliiton kevätkokous hyväksyi vuoden 2022 vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden liittohallitukselle.

Kevätkokouksessa hyväksyttiin myös päivitys vaalivalmistelutoimikunnan ohjesääntöön. Päivityksessä huomioitiin muun muassa se, että edustajistoon saadaan jäseniä ympäri Suomen, jäsenistön sukupuolijakauma sekä itse toimikunnan kokoonpano verrattuna edelliseen ohjesääntöön.

Kokouksessa valittiin sääntöjen mukaisesti vaalivalmistelutoimikunta. Toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Kirsi Heittokangas (Tampere) ja jäseniksi Pia Klemi (Vantaa), Leif Qvisén (Vaasa), Hannu Saikanmäki (Haukipudas) ja Antti Wihanto (Turku).

Puheenjohtajana kokouksessa toimi Mika Kivimäki ja sihteerinä Uimaliiton hallintopäällikkö Krista Terämaa.

Kokouksen materiaalit ovat nähtävillä täällä.

Asiasanat

kevätkokous 2023