Mentoriohjelmaan valittiin 11 valmentajaa

#UUTINEN #UINTI 15.9.2020

Vantaan Vandersin Anttoni Laitinen on yksi mentoriohjelmaan mukaan valituista uintivalmentajista. Kuva: Jussi Salminen

Uintivalmennuksen kansainvälisen mentoriohjelman osallistujat on valittu. Mukana on kahdeksan seuravalmentajaa ja lisäksi kolme Uimaliiton valmennustiimin jäsentä. Ohjelma alkaa heti mentori Brian Marshallin ja valittujen valmentajien välisillä etätapaamisilla. 

Mentoriohjelmaan haki yhteensä 13 seuravalmentajaa. Haastatteluvaiheessa esiin nousi yhteisenä tekijänä valmentajien suuri halu ja tarve verkostoitua ja sparrata asioita nykyistä paremmin.

– Verkostoituminen on valmentajille erityisen tärkeää, ihan kaikilla tasoilla, ei pelkästään liiton toimintaan liittyen, vaan myös paikkakunnilla ja alueilla. Verkostoitumisen voi aloittaa kevyesti, vaikka etäyhteyksin ja yhdellä aiheeseen liittyvällä kysymyksellä, siitä se alkaa, mentori Brian Marshall kertoo.

Hän lisää olleensa tyytyväinen haastatteluissa suomalaisvalmentajien avoimuuteen ja haluun ajatella valmentamista syvällisesti ja haastavasti.

Mentoriohjelman vetäjä Brian Marshall on kokenut valmentaja ja mentori niin urheilun kuin liike-elämän parissa.

Valmentajien yksilöllistä tukemista

Tanskan huippu-uinnin parissa työskentelevä Marshall saapuu ensimmäisen kerran Suomeen seurakierrokselle lokakuussa, mikäli koronavirustilanne niin sallii. Marraskuulle on myös suunniteltu yhteinen kokoontuminen Kuortaneelle.

– On tärkeää ymmärtää, ettei tämä ole koulutuksellinen ohjelma, vaan tarkoituksena on tukea valmentajien yksilöllisiä tarpeita, tietenkin huippu-uinnin suunnassa, Marshall tähdentää.

Käytöksen muutoksia ja haastattelutekniikoita tutkinut Marshall omaa valmennuskokemusta uinnin arvokisojen mestaruustasolta, ja on mentoroinut paljon urheilun lisäksi myös yrityspuolella. Hän on hyvin halukas auttamaan suomalaisvalmentajia ottamaan askelia eteenpäin ajattelutavassaan kohti huippu-urheilun vaatimuksia.

– Tässä Suomen ohjelmassa on uniikkia se, että olemme valinneet mukaan valmentajia, joilla koemme olevan merkittävää vaikutusta huippu-uinnissa kehittymiseen seuraavan neljän vuoden aikana. Autan heitä haastamaan omaa ajatteluaan, uskomuksiaan ja itsekuria. Korkean tason huippu-urheilu vaatii korkeamman tason ymmärrystä, mitä valmentamisessa tapahtuu, sen sijaan että uskotaan tai tunnetaan, mitä tapahtuu, Marshall painottaa.

Mentoriohjelmaan valitut valmentajat

Aija Hakala (Turun seudun UA)
Reeta Keisala (UiTa)
Anttoni Laitinen (Vanders)
Joonatan Lehtonen (OU)
Kalle Lydman (VUS-VSS)
Juuso Nikkanen (Gladius)
Jari Nordblom (Uimaliitto)
Timo Peltola (Cetus)
Aleksi Rajansuo (Uimaliitto)
Jaakko Rautalin (UiTa)
Marjoona Teljo (Uimaliitto)

 

Asiasanat

Mentoriohjelma