Kympin hyppy! Ronjalle kultaa Saksasta huippupistein

#UUTINEN 10.11.2015

13-vuotias Ronja Rundgren hämmästytti viikonloppuna Saksan Aachenissa hypätyissä kansainvälisissä juniorikisoissa. Hän sai tyttöjen kerroskisan ainoan kympin ja pesi venäläiset ja ukrainalaiset kilpasiskonsa.

Kisojen avajaiset. Kuva: Salla Keckman, Karin Kääparin

Yksitoista suomalaista nuorta uimahyppääjää edustivat hienosti kansainvälisessä nuorten uimahyppykilpailussa Ulla Klinger Cupissa, Aachenissa Saksassa 6.–8. marraskuuta. Ulla Klinger Cup on kovatasoinen C- ja D-ikäsarjalaisten, eli alle 13-vuotiaiden kilpailu, johon tänä vuonna osallistui hyppääjiä Suomen ja isäntämaa Saksan lisäksi Valko-Venäjältä, Bulgariasta, Kroatiasta, Tsekistä, Hollannista, Venäjältä, Sveitsistä ja Ukrainasta.

Rundgrenille todella kovat pisteet kerroksilta

Vantaa Divingin Ronja Rundgren ylsi huipputulokseen ja kultamitaliin C-tyttöjen kerroksilla. Yksittäisistä hypyistä loistokkain oli käsiltä voltti, josta Ronja nappasi tuomaripisteitä 9–10! Ronjan pistemäärä 276,20 ylittää suurmestariluokan pisterajan jopa 45 pisteellä. Taakse jäivät muun muassa toiseksi sijoittunut venäläinen Iana Satina, kolmanneksi hypännyt ukrainalainen Violeta Sverchkova ja neljänneksi sijoittunut saksalainen Rebecca Curti. Samassa lajissa Vantaa Divingin Sofia Sihvonen hyppäsi hienosti viidenneksi pisteillä 230,10, joka jää vain alle pisteen päähän suurmestari-luokkarajasta.

Palkintopallille kiipesi suomalaisista myös Tiirojen Tino Tapio, joka saavutti C-poikien kerroksilla upeasti pronssia mestari-luokkatuloksella 276,95. Yhden metrin kisassa Tino ylsi niin ikään mestari-luokkatulokseen, sijoitus hienosti kuudes pistein 269,40. Kolmen metrin kilpailussa Tino oli seitsemäs pistein 283,40.

Suomalaisilla vahva rintama

Suomalaisten kovaa tasoa ja tasaista kisaamista erityisesti C-tytöissä kuvaa se, että kerroksilla kahdeksan parhaan joukkoon ylsi peräti neljä suomalaista, kun Tiirojen Lauren Hallaselkä hyppäsi seitsemänneksi ja Sofia Slöör kahdeksanneksi. Samassa ikäsarjassa yhden metrin kilpailussa jopa viisi suomalaista ylitti mestariluokan pisterajan ja parhaiten onnistunut Hallaselkä ylsi suurmestariluokkaan pistein 235,90 (6. sija). Kolmen metrin kisassa Tiirojen Anni Paloheimo oli paras suomalainen, sijoitus kuudes mestari-luokkatuloksella 250,55. C-tytöissä hyppäsivät edellä mainittujen lisäksi Tiirojen Ruska Lehtonen ja Pinja Kyntäjä.

D-ikäsarjassa, eli alle 11-vuotiaissa, kisan ensikertalainen Tiirojen Pinja Pylkäs näytti osaamistaan. Pinja on ottanut vuodessa todella ison harppauksen ja tästä tytöstä kuullaan kyllä vielä jatkossa. Pinjan paras sijoitus tuli kerroksilta, jossa hän nappasi seitsemännen sijan. D-pojissa Vantaa Divingin Roope Rundgren ja Daniel Kabonen saavuttivat sijoja 7.–11:s.

Kansainvälinen ja tasokas kisa oli tärkeää kokemusta

Valmentajat Karin Kääparin (Vantaa Diving) ja Salla Keckman (Tiirat) kertovat, että suomalaiset toivat tähän kovaan joukkoon varteenotettavaa kilpailua. Kilpailussa korostui uimahyppyjen huippumaiden suuntaus puhtaan ja viimeistellyn lajitekniikan opettamiseen aivan nuoresta lähtien. Mieleenpainuvaa oli erityisesti ukrainalaisten ja venäläisten perustekniikan huipputaso.

Myös tuomaroinnissa kiinnitettiin huomiota erityisesti lajitekniikan puhtauteen ja tuomarit palkitsivat nimenomaan hyvästä tekniikasta, eikä esimerkiksi sillä, että hyppy pyörii vähän yli tai ali ollut suurta merkitystä. Hyvä kilpailuhenki, omien joukkuekavereiden kannustaminen ja muiden maiden hyppääjien kanssa kaveeraaminen jättivät jälleen positiivisen kisakokemuksen!

Tulokset: dev.ulla-klinger-cup.de/en