Ikäkausimestarit ratkottiin Jyväskylässä

#UUTINEN #TAITOUINTI 8.4.2019

Swimming Jyväskylä isännöi viime viikonloppuna taitouinnin ikäkausimestaruuskilpailuita perinteikkäällä AaltoAlvarin 25 metrin altaalla. Mukana oli noin 150 uimaria 8–15-vuotiaiden ikäluokissa.

Kuva: Saana Annunen

Kolmipäiväisiin ikäkausimestaruuskilpailuihin otti osaa yli 150 taitouimaria AG8-AG15-sarjoissa. Suomesta mukana oli kymmenen seuraa. Lisäksi Norjasta saapui Asker Synkron ja Virosta Eesti Veespordialade Koolin edustajia. Viikonloppu tarjosi näyttäviä esityksiä, tunteita nostattavia suorituksia sekä iloa ja riemua aamusta iltaan.

Jyväskylän Aalto Alvarissa järjestettiin pitkästä aikaa taitouintikilpailut vapaaohjelmien kanssa. Musiikkiohjelmat saivatkin katsomon täyteen kaikkina kisapäivinä. Toimitsijoissa oli paljon uimareiden vanhempia ja he totesivatkin, että kilpailusuoritukset näkee parhaiten juuri toimitsijoina, koska silloin saa olla aivan kisa-altaan vieressä. Oli myös ilahduttavaa huomata, että Espoosta ja Kuopiosta tuli vanhempia auttamaan kuviokilpailujen kanssa. Näin saatiin perjantain kisat valmiiksi ripeämmin ja kaikki pääsivät ajoissa valmistautumaan seuraavaan kilpailupäivään.

Kisat sujuivat upeasti ja mitalit jakaantuivat jännittävän monipuolisesti eri seuroille. Tämä on hyvä lajin kehityksen kannalta ja tuo tervettä kilpailua taitouimareiden kesken. Palkintoja oli jakamassa myös Uimaliiton liittohallituksen jäsen Kari Keskinen.

Kisasivut: www.swim.fi

Osallistujat

  • Asker Synkro (NOR)
  • Cetus Espoo
  • Helsingin Uimarit
  • Kuopion Uimaseura
  • Oulun Lohet
  • Oulun Uinti
  • Swimming Jyväskylä
  • Uinti Tampere
  • Vanders
  • Vantaan Pyörre
  • Veespordialade Kool (EST)
  • Åbo Simklubb

Mitalistit

AG12
SOLO
1. Olivia Laurila, Cetus 110,3264
2. Emma Isokangas, Oulun Uinti 103,5424
3. Inga Palhus, ÅSK 101,0778

DUO
1. Emma Isokangas & Emilia Dalsgaard, Oulun Uinti 104,6341
2. Iiris Kajan & Mira Fitzgerald, Cetus 101,9101
3. Olivia Tojander & Minea Varjonen, ÅSK 98,5392

COMBO
1. Cetus Espoo 52,6667
2. UintiKlubi ÅSK Turku 51,6667
3. Oulun Uinti 51,0667

JOUKKUE
1. UintiKlubi ÅSK Turku 98,3787
2. Cetus Espoo 98,2070
3. Oulun Uinti 86,7263

AG15
SOLO
1. Mari Moilala, Oulun Uinti 131,6458
2. Maria Overmyer, Vantaan Pyörre 126,9224
3. Pinja Kekki, Helsingin Uimarit 122,5480

DUO
1. Iida Lukkarila & Mari Moilala, Oulun Uinti 128,4347
2. Karoliina Kortesalmi & Alisa Wennerkoski, Cetus 119,5068
3. Pinja Kekki & Lilli Helin, Helsingin Uimarit 116,8974

COMBO
1. Oulun Uinti, 62,8000
2. Cetus Espoo, 61,4667
3. Swimming Jyväskylä, 58,1000

JOUKKUE
1. Oulun Uinti, 120,1820
2. Cetus Espoo, 117,0288
3. Swimming Jyväskylä, 111,3427
 

Henkilöt

Kari Keskinen