Hyviä tuloksia Turun hallimestaruuskisoista

#UUTINEN 11.2.2014

Viime viikonloppuna ratkottiin uimahyppyjen hallimestaruudet Turun Impivaarassa. Tuloslistojen kärjessä nähtiin tuttuja nimiä, mutta myös yllätyksiä, kun nuori Ellen Sirkka debytoi aikuisten Suomen mestarina.

Vaikka hallimestaruuskisojen osallistujamäärä tippui edellisestä vuodesta, nähtiin viikonlopun aikana monia uusia ennätyksiä ja loistavia yksilösuorituksia. Kilpailujen lajijärjestys ei suosinut nuoria kisaajia, jotka joutuivat ahkeroimaan usealla telineellä saman päivän aikana.

Kesän arvokilpailuiden kannalta lupaavaa on se, että monet maajoukkueen urheilijat saavuttivat jo heti alkukaudesta hyviä tuloksia. SM-tulosluokkarajan, joka lasketaan kaksien edellisten EM-kisojen kuudenneksi parhaaksi sijoittuneiden keskiarvosta, saavutti kolme Tiirojen urheilijaa. Tiirat oli samalla ylivoimaisesti paras seura 24 kultamitalilla.

Ellen nappasi ensimmäisen aikuisten mestaruutensa

Aikuisissa SM-tulosluokkarajan ylityksestä vastasi naisten 1 metrin laudalla Tiia Kivelä, joka pääsi pistein 245,35 lähelle joulukuun PM-kilpailuissa hyppäämäänsä ennätystä.

Nuorten sarjoissa 16-vuotias Ellen Sirkka saavutti SM-tulosluokkarajan A-tyttöjen kerroksilla uudella ennätyksellään. Naisten kerroksilla viime kesän nuorten EM-edustajanakin hypännyt Ellen yllätti seuratoverinsa Iira Laatusen puhtaalla sarjallaan ja ponnisti ensimmäistä kertaa aikuisten mestariksi.

Viime vuoden uimahyppyjen nuoreksi lupaukseksi valittu Juho Junttila ylsi SM-rajaan A-poikien 1 metrillä. Juhon aloitus A-sarjassa oli lupaava, sillä kolmella metrillä tuloksena oli lisäksi M-raja.

Vahtola jälleen palkintopallilla

Aikuisissa M-tulosluokkarajaan ylsi Tiirojen Iira Laatunen naisten metrin laudalla sekä naisten kolmosella parihypyissä yhdessä Oulun Uinnin Taina Karvosen kanssa. Taina voitti parihyppyjen lisäksi kultaa naisten kolmella metrillä.

Miesten metrillä mestaruuden vei Vantaa Divingin Ville Vahtola ennen Oulun Uinnin Jouni Kallunkia, joka puolestaan hyppäsi mestariksi kolmen metrin laudalta.

Nuorissa sarjaansa vaikeuttanut Vantaa Divingin Roosa Kanerva voitti ylivoimaisesti ikäsarjansa M-tulosluokan tuloksilla. Tiirojen Saija Paavola puolestaan hallitsi tuttuun tyyliinsä C-tyttöjen kaikkia telineitä ja kiilasi kolmanneksi myös naisten kerroshypyissä.


Tulokset