EYOF-joukkue valmiina kisoihin Györissä

#UUTINEN 23.7.2017

Euroopan nuorten olympiafestivaalit käynnistyvät sunnuntaina Unkarissa. 16 nuorta uimaria edustaa Suomea viisipäiväisissä kisoissa maanantaista alkaen.

Suomen Olympiakomitean johtama EYOF-joukkue siirtyi lauantaina esileiriltä Slovakian Samorinista kisapaikalle Györiin, joka sijaitsee noin sata kilometriä länteen Unkarin pääkaupungista Budapestista. Leiri sujui hyvin hienoissa olosuhteissa, ja uimareista oli aistittavissa hyvää virettä.

– Kaikki on mennyt tasaisen varmasti suunnitelman mukaan, joten helpolla olen päässyt, kertoi valmentaja Juha Juopperi.

Sunnuntaina joukkue tutustui Györin kisa-altaaseen ennen illan avajaisseremonioita.

– Nämä kisat ovat monille urheilijoille ensimmäisiä tilaisuuksia tutustua muiden lajien urheilijoihin ja vaihtaa ajatuksia yli lajirajojen. Kokemus on jatkoa ajatellen äärimmäisen arvokas ja olemme kannustaneet urheilijoita ja valmentajia ottamaan tilaisuudesta kaiken irti, kertoo joukkueenjohtaja Mikaela Ingberg.

Györissä kilpaillaan kymmenessä lajissa, joista suomalaiset osallistuvat kuuteen: judo, koripallo, melonta, uinti, voimistelu ja yleisurheilu. Yhteensä Suomea edustaa 69 urheilijaa.


Kisasivut ja tulospalvelu: www.gyor2017.hu

Uimaliiton EYOF-kisasivu 

Suomen joukkue

Madeleine Hiltunen, OU
Anniina Kallio, RaisU
Laura Lahtinen, OU
Emilia Liven, ÅSK
Rebekka Luoto, RaisU
Emilie Pärnänen, ÅSK
Peppi Siirtola, Cetus
Sini Silvennoinen, ÅSK
Laura Kellberg, Cetus

Oskari Aalto, Cetus
Roni Kallström, Cetus
Eerikki Laitala, Cetus
Atte Moilanen, OU
Erik Nurmi, Vanders
Roope Paatos, RaisU
Veeti Ruohtula, JoUS

Simo Karvinen, uinnin joukkueenjohtaja
Heidi Rissanen, valmentaja
Juha Juopperi, valmentaja
Timo Peltola, valmentaja