Bergenissä hypättiin uusia arvokisarajoja

#UUTINEN 10.4.2018

Suomen uimahyppääjät ottivat jälleen vahvasti osaa perinteikkääseen Bergen Open -kisaan Norjassa viime viikonloppuna. Niin aikuisten kuin nuorten kisarajat ylittyivät.

Kerrossyncroissa saatiin hyviä tuloksia. Kuva: Sirja Rytkönen

Aikuishyppääjillä ryyditetty nuorten EM 2018 -ryhmä hyppäsi Bergen Openissa 6.-9. huhtikuuta. Yhteensä kisoissa oli mukana 31 joukkuetta ja kaukaisimmat vieraat olivat saapuneet Italiasta ja Bulgariasta.

Nuorille kyseessä oli jo kevään kolmas näyttökilpailu Helsingin nuorten EM-hyppyjä varten. Valtaosa nuorten maajoukkueen hyppääjistä oli jo alkuvuodesta ylittänyt rajoja kesän kotikisoihin, mutta Bergenissä nähtiin uusia rajojen ylityksiä niin nuorten kuin aikuisten toimesta

Norjan uintilegenda Alexander Dale Oenin mukaan nimetyllä AdO-areenalla kilpaili tällä kertaa suunniteltua pienempi joukko suomalaisia, kun harmittavan moni hyppääjä joutui jättämään kilpailun väliin loukkaantumisen tai sairastumisen johdosta.

Pylkäs ja Tapio taituroivat nuorten EM-rajat

Uusia arvokisarajojen ylityksiä saatiin vajaamiehityksestä huolimatta viisi. Pitkän kilpailutauon pitänyt Roosa Kanerva saavutti naisten metrillä EM-kisojen B-rajan ja Juho Junttila pääsi lähelle omaa ennätystään miesten kolmella metrillä A-valintarajan ylittävällä tuloksella.

Pinja Pylkäs ylsi nuorten EM-kisojen B-rajaan ja omaan ennätykseensä B-tyttöjen kerroksilla ja Tino Tapio hyppäsi A-poikien metrillä B-valintarajan. Myös kerrosten parihypyt sujuivat hyvin sekä pojissa että tytöissä Aarne Riekin, Joona Heinosen, Sofia Slöörin ja Ronja Rundgrenin esittäessä osaamistaan.

Nuorten MM-kilpailuiden B-valintaraja ylittyi A-tyttöjen metrillä Nea Immosen toimesta. Nuorten MM-rajan on nyt ylittänyt jo neljä nuorta. Nean lisäksi aiemmin näytön ovat antaneet Lauren Hallaselkä, Anni Paloheimo ja Saija Paavola.

Bergenissä loistivat Suomen C-ikäiset talentit kahdesta pääkaupunkiseudun suurseurasta. Greta Avonius, Aaron Hoffman, Eemeli Koutajoki, Odessa Käck, Wilma Perkiö, Eerika Repo ja Roope Rundgren onnistuivat erinomaisesti näissä kilpailuissa, mikä näkyi useina ennätystuloksina ja mitaleina.

Kisasivut