UimaliittoLIVEt jatkuvat tammikuussa - teemana vastuullisuus

#UUTINEN #UINTI #UIMAHYPYT #TAITOUINTI #VESIPALLO 18.12.2023

UimaliittoLIVE seuratapaamiset jatkuvat tammikuussa. Vuoden aikana järjestetään yhteensä yhdeksän tapaamista, joissa kerrotaan ajankohtaisista asioista, kuunnellaan seurojen ajatuksia ennakkoon valituista teemoista ja kannustetaan avoimeen vuorovaikutukseen. Ajankohtana pysyy tuttu aika viime vuodelta, kuukauden viimeinen maanantai klo 14-15.

- Vuoden teemana on vastuullisuus. Juuri päivitetyn vastuullisuussuunnitelman jalkauttaminen jatkuu vahvasti ensi vuonna. Kuukaudet on teemoitettu ja ne tulevat näkymään seuratoiminnan tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Jaamme ohjeita, konkreettisia vinkkejä sekä kuulemme seurojen hyviä käytänteitä näihin liittyen, sanoo seurakehittäjä Krista Salonen.

Nappaa alta talteen vuoden LIVE-aikataulu. Ajankohdat, teemat ja Teams-linkin löytyvät Uimaliiton nettisivuilta. Tapaamisiin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, linjoille pääsee avaamalla etäyhteyslinkin (Teams).

Vuoden ensimmäinen UimaliittoLIVE seuratapaaminen järjestetään 29.1. klo 14–15. Teemana tammikuussa on hyvä hallinto. Kuulemme myös tuttuun tapaan seuratoiminnan ajankohtaiset asiat. Tervetuloa mukaan!

Kevät 2024:

  • Tammikuu 29.1.
  • Helmikuu 26.2.
  • Maaliskuu 25.3.
  • Huhtikuu 29.4.
  • Toukokuu 27.5.

Syksy 2024:

  • Elokuu 26.8.
  • Syyskuu 30.9.
  • Lokakuu 28.10.
  • Marraskuu 25.11.

Muutokset mahdollisia. 

Lisätietoja: Seurakehittäjä Krista Salonen, krista.salonen@uimaliitto.fi, 0451114093

Asiasanat

UimaliittoLIVE