Taitouimarit kilpailivat pitkän tauon jälkeen Pariisissa - tänä viikonloppuna sukelletaan altaaseen Ateenassa

#UUTINEN #TAITOUINTI 21.5.2022

Taitouinnin Fina World seriesin osakilpailut päästiin järjestämään kahden vuoden tauon jälkeen, kun Pariisi isännöi kisoja 1.-3.4. Suomea kisoissa edustivat Vantaan Pyörteen uimarit Pinja Kekki, Veera Säämänen, Sini Tuuli ja Essi Vuori

Suomella oli kilpailussa kaksi vapaata duoa. Sini ja Essi uivat uutta ihmissusi teemaista ohjelmaa ja saivat pisteitä 71,9333. Pinja ja Veera puolestaan saivat vapaaohjelmalla 70,6667. Pinja ja Veera kisasivat myös teknisellä duolla saaden 68,9524 pistettä. Molemmat parit ovat uusilla kokoonpanoilla, mutta pääsivät hienosti näyttämään osaamistaan näissä ensimmäisissä kisoissa.

Nämä olivat Essille ensimmäiset kilpailut sitten vuoden 2020 Pariisin kilpailun ja samalla ensimmäinen startti senior sarjassa duolla. Veeralle kisataukoa oli ehtinyt kertyä jo lähemmäs kolme vuotta. Pinja ja Sini puolestaan ovat kisanneet tällä välin mm. viime vuoden EM-kisoissa Budapestissa.

Pinja osallistui kilpailuun sekä vapaalla, että teknisellä sololla. Pinjalla oli täysin uusi vapaaohjelma, jonka hän pääsi esittämään nyt ensimmäistä kertaa ja nappasi sillä 72,3333 pistettä. Tekninen solo on puolestaan viime kaudelta tuttu viikinki teemainen ohjelma, jota on vaikeutettu tälle kaudelle. Sillä Pinja sai 72,7229 pistettä.

Veera osallistui solokilpailuun teknisellä ohjelmalla. Tämä oli Veeralle ensimmäinen senior sarjan solokilpailu ja Veera sai pisteitä 67,4329.

Kilpailuissa oli mahtava tunnelma ja meillä oli mukana kannustusjoukkoja aina Suomesta asti. Iloksemme saimme huomata, että kisoissa oli esillä pohjoismaista väriä, kun sekä Ruotsi että Tanska osallistuivat kilpailuun. Kaikkiaan osallistujia oli yli 20 maasta.

Tulokset I Pariisi

Seuraavana taitouimareilla on vuorossa Fina World Seriesin Super Finaali, joka kisataan Ateenassa 21.-23.5.

Teksti: Iris Lucenius
Kuva: Anh Viet Chau

Lisää vastaavia uutisia