Kanervolle seitsemäs sija perhosfinaalissa

#UUTINEN 27.6.2015

Nuorten EM-uinnit päättyivät lauantai-iltaan Bakussa. Oulun Uinnin Reetta Kanervo jatkoi loistamistaan ja nappasi finaalin 50 metrin perhosessa rankan kisaviikon päätteeksi.


Reetta Kanervo
 nappasi nuorten EM-uintiensa toisen finaalipaikan kisojen päätösiltana Bakussa. Oululainen pisteli 50 metrin perhosuintifinaalin seitsemännelle sijalle tuloksella 27,64. Mitaleille olisi vaadittu 27,19.

– Minulla oli kyllä suuret odotukset tästä lajista ja vähän nopeammin olisi voinut mennä. Mutta toinen finaalipaikka ja aivan hyvä aika tämäkin ennätyksen tuntumaan, Kanervo kertoi.

Parhaan uintinsa hän iski välierissä oltuaan kuudes lukemin 27,55. Kanervon maaliskuinen ennätys 27,50 jäi yhä voimaan.

Sohvi Nenonen ui myös 50 metrin perhosen välierissä ja kurotti uuteen ennätykseensä 27,87, mutta finaaliin olisi tarvittu vielä 0,28 sekuntia kovempi tulos. Nenonen sai kuitenkin kisojen parhaan sijoituksensa oltuaan 11:s.

Nuorten EM-uinnit huikeissa puitteissa

15-vuotias Reetta Kanervo oli Suomen 16 uimarin joukkueen paras ja ainoa henkilökohtaisen finaalipaikan saavuttanut. Naisten 4x100 metrin vapaauintiviestissä Suomi sai kolmannen finaalipaikkansa. Lisäksi saldona oli kolme nuorten Suomen ennätystä, kaksi viestissä ja yksi Niko Mäkelän toimesta 50 metrin perhosessa. Henkilökohtaisia ennätyksiä suomalaiset tekivät yhteensä 28.

– Nämä olivat kaksijakoiset kilpailut, toisaalta ensikertalaisilta nähtiin huippuvenymisiä, toisaalta jotkut kokeneemmat uimari alisuoriutuivat, näistä olisi omalla tasolla tullut jopa finaalipaikkoja. Olosuhteet ja puitteet täällä ovat olleet erinomaiset, melkeinpä kuin olympialaisissa, kertoi uinnin joukkueenjohtaja Ippe Natunen.


Suomalaistulokset Uimaliiton Baku-sivulla 

Tulospalvelu: www.baku2015.com