Veera Kivirinta MM-finaalin kahdeksas - neljä SE-aikaa MM-kisoissa

#UUTINEN #UINTI 18.12.2022

Kuva: Deep Blue Media

Australian Melbournessa uitujen uinnin lyhyen radan MM-kisojen viimeisenä kisapäivänä nähtiin iltajaksossa yksi suomalainen, kun Veera Kivirinta ui naisten 50 metrin rintauinnin finaalissa. Suomi sai MM-uinneista kaksi finaalipaikkaa, neljä semifinaalipaikkaa sekä neljä SE-aikaa.

Kivirinta oli finaalin kahdeksas ajalla 29,84. Lauantaina alkuerissä Kivirinta paransi omaa ennätystään aikaan 29,72. 

Tampereen TaTUa edustava, mutta Helsingissä Matti Mäen valmennuksessa oleva Kivirinta on syystäkin tyytyväinen saavutuksiinsa MM-kisoissa syksyn muutosten jälkeen.

– Ihan jees finaaliuinti. Eilen meni vähän höntyilyksi ensimmäinen 25 metriä, niin koitin tänään ottaa vähän rauhallisemmalla frekvenssillä ja siinä onnistuin. Käännöksessä työnsin itseäni vähän turhan kauaksi seinästä, niin en saanut reisiä käyttöön, joten vähän huonosti pääsin vauhtiin. Uinti oli tosi hyvää jälkimmäisellä 25 metrillä. Uintivauhtia kyllä löytyy. Kaikki kolme uintiä täällä on ollut alle vanhan ennätyksen ja kovempia kuin viime vuonna Abu Dhapissa. Jos mietin näitä syksyn muutoksia, niin en osannut odottaa, että näin hyvin olisi mennyt kisat. Olen itsestäni oikein ylpeä ja tyytyväinen. Nyt ollaan uinnista hetki lomalla ja vietetään joulua," iloinen Kivirinta päättää.

Viimeisen kisapäivän aamujaksolla nähtiin yksi suomalainen. Miesten 200 metrin vapaauinnin alkuerissä Kemin Työväen Uimareita edustava Ronny Brännkärr pysäytti kellot aikaan 1.45,42. Aika on hänen henkilökohtainen ennätys. Alkuerien sijalle 26. yltänyt Brännkärr on tyytyväinen kokonaisuutena kisasuorituksiinsa. 

– Kyllä tässä aamun uinnissa huomasi, että kisat alkavat painaa. Ihan kiva on lopettaa omaan ennätykseen, vaikka rahkeita olisi ollut vähän freesimmällä uinnilla parempaankin. Tällä kertaa tämmöinen, mutta on ennätys silti aina ennätys. Ennätykseen olen tyytyväinen ja kokonaisuutena olen ollut hyvässä kunnossa näissä kisoissa. Hyviä aikoja on tullut, Brännkärr summaa. 

Laura Lahtinen ei startannut aamujaksolla 200 metrin vapaauinnin alkerissä. 

Suomalaiset onnistuivat laajalla rintamalla

Suomalaisittan MM-kisoissa nähtiin kovia onnistumisia. Neljä uutta Suomen ennätystä sekä neljä omaa henkilökohtaista ennätystä. Laura Lahtinen kellotti kaksi SE-aikaa (200m perhosuinti 2.05,13, 100m perhosuinti 56,88), Ronny Brännkärr yhden (100m sekauinti 52,28 ) ja Olli kokko yhden (50m rintauinti 26,24). 

Lahtinen paransi omaa ennätystään naisten 200 metrin sekauinnissa (2.10,66), Brännkärr miesten 200 metrin sekauinnissa (1.55,33) sekä 200 metrin vapaauinnissa (1.45,42) ja Veera Kivirinta naisten 50 metrin rintauinnissa (29,72).

Suomen joukkueen valmentajana Melbournessa toimi Jere Jännes. Jännes pitää MM-kisoja suomalaisten osalta onnistuneena.

– Varsin onnistuneet karkelot. Kaikki joukkueen uimarit olivat kauden parhaassa kunnossa oikeaan aikaan. Superkompensaatiokäyrällä oltiin oikeassa asemassa, keväällä siirrytään hyperkompensaation pariin. Kisoissa nähtiin sekä kiinteitä että hieman löysempiä suorituksia. Ajoittain tilanne oli jopa räjähdysherkkä ja vesi roiskui iloisesti, Jännes iloitsee.

MM-kisojen nettisivut

MM-uintien suomalaiskommentit