Tuomola melkein murskasi kumipukuennätyksen

#UUTINEN 20.11.2015

Miesten 50 metrin rintauintifinaali oli Espoon SM-uintien perjantain kovinta antia. Andrei Tuomola lensi mestaruuteen huippuajalla. Myös Mimosa Jallow lähenteli omaa SE:tään.

Andrei Tuomola EM-altaalla 2012. Kuva: Jussi Salminen

Andrei Tuomola pääsi lähimmäs Suomen ennätystä SM-uintien perjantai-iltana. Järvenpääläinen hurjasteli lempimatkansa 50 metrin rintauinnin mestariksi ajalla 26,69. Hän jäi vain viisi sadasosaa omasta SE-ajastaan, mikä on kumipukujen aikakaudelta vuodelta 2009. Tulos oli myös kaikkien aikojen toiseksi kovin suomalaisnoteeraus, mikä lupaa hyvää Tuomolan tulevia EM-uinteja silmällä pitäen (2.-6.12. Netanya, ISR). Tuloksella Tuomola olisi sijoittunut kuudenneksi edellisessä EM-finaalissa.

Mestaruutta puolustanut Ari-Pekka Liukkonen joutui tyytymään hopeaan, vaikka aika 26,91 olikin Liukkosen kolmanneksi paras. Pronssin vei ÅSK:n Ossi Oksa uudella ennätyksellään 27,22. Finaalin taso oli todella kova.

Antti Latikka lähestyy minuutin rajaa päämatkallaan

Myös Mimosa Jallow oli huippuvauhdissa 100 metrin selkäuinnissa. Hän ui mestaruuteen ajalla 58,88. Jyväskyläläisen Suomen ennätys on 58,64. Hopeaa otti Helsingfors Simsällskapin Lotta Upanne ajalla 1.00,23 ja pronssia Lappeenrannan Uimareiden Vilma Ruotsalainen ajalla 1.01,08.

Naisten 50 metrin vapaauinnin tiukassa taistossa voiton vei Hanna-Maria Seppälä ajalla 24,80. Hopeaa vei Marlene Niemi (24,98) ja pronssia Fanny Teijonsalo (25,03).

Isäntäseura Cetuksen paralympiakonkari Antti Latikka jatkoi hyviä otteitaan perjantaina. Hän petrasi paraatimatkansa 100 metrin selkäuinnin näkövammaisten luokan S13 Suomen ennätyksen lukemiin 1.00,65 ja sai tuloksestaan huippupisteet 914.

Viesteissä nähtiin perjantaina kaksikin Suomen ennätystä. Ensin syntyi nuorten SE Espoon Cetuksen toimesta 4x100 metrin vapaauinnissa. Sohvi NenonenSini KoivuAino Otava ja Ronja Riihinen kellottivat 3.47,94. Saman matkan naisten viestissä niin ikään Cetus Espoo vei kultamitalit SE-ajalla 3.41,00, edellinen ennätys parani peräti 1,23 sekuntia kokoonpanolla Fanny Teijonsalo, Ronja Riihinen, Sini Koivu ja Hanna-Maria Seppälä.

SM-uinteja myös Ylen Urheiluviikonlopussa!

Kilpailut jatkuvat Espoossa vielä viikonlopun. Lauantaina kisajaksot alkavat klo 10.00 ja klo 17.00. Sunnuntaina kilpaillaan klo 10.00 ja klo 16.00 alkaen.

Yle Urheilun Urheiluviikonlopussa teemana on uinti, ja muiden lajien ohella SM-uinneista on luvassa suoria raportteja molempina päivinä alkaen klo 10.50. Lisäksi lauantai-iltana ohjelmassa on laajempikin uintikeskustelu. Seuraa tv:stä tai tule paikan päälle nauttimaan SM-uintien kovasta tulostasosta!