Tampereella kisat käyntiin Venäjän tahdissa

#UUTINEN 26.6.2018

Tampereella avattiin taitouinnin nuorten EM-kilpailut värikkäästi ja korkeatasoisesti. Ensimmäisenä kisapäivänä lajeina olivat pariuinnin tekniset ohjelmat sekä ensi kertaa Suomessa nähty sekapariuinnin tekniset ohjelmat.

Suomen Lili Jokinen ja Melania Sainio. Kuva: Sini Tuuli

Pariuinnin teknisten ohjelmien osalta voiton vei odotetusti Venäjä pistein 89,0935, uimareinaan Kseniia Ladnaia ja Elizaveta Minaeva. Ohjelmassa oli erittäin paljon vauhtia ja terävyyttä.

Hopealle nousi Ukrainan kaksoset Maryna Aleksiiva ja Vladyslava Aleksiiva pistein 87,9656 ja pronssille sielukkaalla ohjelmallaan Espanjan Irene Jimeno Martinez ja Iris Tio Casas pistein 85,9430.

Suomen edustusjoukkueen projekti on kestänyt kaksi vuotta ja nyt olikin taitouimareillamme jännittävät paikat kotiyleisön edessä. Pientä jännitystä oli vielä havaittavissa, sillä Suomen pari Lili Jokinen ja Melania Sainio saivat pisteitä 66,9075, sijoittuen 18:nneksi, samalla jättäen taakseen muun muassa Ruotsin 0,4645 pisteellä.

Pronssi jäi jakamatta sekapareissa

Sekaparin teknisten ohjelmien alussa altaan reunalla oli enemmän taitouimareita katsomassa, kuin mitään muuta ohjelmaa. Sekapariuinnissa edustajia oli vain kahdesta maasta, joista voiton selkeästi vei Venäjän Alina Mantulenko parinsa Mikhail Vasilevin kanssa pistein 81,8443. Hopeaa sai Kreikan Olga Kourgiantaki ja Valileios Gkortsilas pistein 69,1177.
– Ihan mahtavaa katsottavaa, toivottavasti tämä innostaa myös suomalaisia poikia ja miehiä lajiimme mukaan, kommentoi Uimaliiton taitouinnin asiantuntijaryhmän jäsen Anne Tuuli.

Taitouinnin nuorten EM-kisat jatkuvat Tampereella keskiviikkona yksinuinnin alkukilpailulla sekä joukkueiden teknisten ohjelmien suoralla finaalilla.