Taitouinnin IKM-kilpailut käyty

#UUTINEN #TAITOUINTI 3.5.2023

Cetus Espoo AG12. Kuva: Alisa Wennerkoski

Taitouinnin Ikäkausimestaruuskilpailut käytiin Oulussa 28.–30.4.2023. Kilpailut oli ensimmäiset Suomen arvokilpailut uusilla säännöillä. Raksilan uimahallissa mittaa toisistaan otti yhteensä lähes 140 taitouimaria kahdessa sarjassa: AG12 (12v. ja nuoremmat) sekä Youth (15v. ja nuoremmat).

– Kilpailut sujuivat hyvin, etenkin aikataulullisesti ja kokeilimme ensimmäistä kertaa uutta järjestelmää synkron tarkkailijoiden pisteidenannossa, kilpailupäällikkö Metti Rantahalvari sanoo ja jatkaa:
– Erityisesti huomiota kiinnitti se, että koreografiat olivat ehkä hiukan helpompia kuin aiemmin, mutta juurikin sen tähden paljon puhtaammin suoritettuja. Tavoitteena kaikilla taitaa olla synkrossa virheiden minimointi.

Viimeisten vuosien aikana nuorten harrastajamäärä taitouinnissa on ollut nousussa ja sitä kautta taso kohentunut.

Kilpailu oli myös Nordic Youth Club Cup 2023, jonka voiton vei Cetus Espoo.

 

Kaikkien sarjojen ja ohjelmien Suomen parhaat 2023:

AG12:
Combo
1.     Oulun Uinti, 92,9375
2.    Kuopion Uimaseura, 53,1500
3.    Cetus Espoo, 51,6000

Duo
1.     Vatanen Siiri & Pitkänen Hilda, 92,9627 (Kuopion Uimaseura)
2.    Anttilainen Ellemaija & Lauronen Helmiina, 74,5681 (Jyväskylän Aalto)

Solo
1.     Räisänen Linnea, 160,2771 (Oulun Uinti)
2.    Sandström Iida, 134,1855 (Cetus Espoo)
3.    Vatanen Iiris, 128,2355 (Kuopion Uimaseura)

Joukkue
1.     Kuopion Uimaseura, 62,2042
2.    AWS Taitouinti, 43,3000

Youth (AG15):

Combo
1.    Oulun Uinti, 140,0675
2.   Kuopion Uimaseura, 103,2042
3.   Oulun Uinti, 100,7990

Duo
1.     Erkkilä Matilda & Piachurkina Sofia, 153,6645 (Cetus Espoo)
2.    Ylimäinen Nella & Siirtola Aino, 145,9644 (Oulun Uinti)
3.    Heikkinen Eevi & Wallenius Mia, 141,5485 (Oulun Uinti)

Solo
1.     Kajan Iiris, 178,8486 (Cetus Espoo)
2.    Palhus Inga, 170,4031 (AWS Taitouinti)
3.    Piachurkina Sofia, 164,6632 (Cetus Espoo)

Solo (open)
1.     Kajan Iiris, 178,8486 (Cetus Espoo)
2.    Eliasson Andrea Mei, 172,4513 (Aquavision North London)
3.    Palhus Inga, 170,4031 (AWS Taitouinti)

Joukkue
1.     Cetus Espoo, 148,1200
2.    Kuopion Uimaseura, 136,5386
3.    AWS Taitouinti, 100,3605

Kaikki tulokset.