
Aliisa Soini ja Malla Hämäläinen olivat SE-vauhdissa huhtikussa Tukholmassa. Kuva: Marcus Johnsson / Sweden Aquatics
Kansainvälinen Mare Nostrum -uintikiertue käynnistyy lauantaina 23. toukokuuta Monacossa. Suomea kiertueella edustaa yhdeksän uimaria, jotka osallistuvat kilpailuihin Monacossa (23.–24.5.), Ranskan Canet-en-Roussillonissa (27.–28.5.) sekä Espanjan Barcelonassa (30.–31.5.).
Soini tavoittelee hyviä startteja keskellä kovaa harjoituskautta
Huhtikuussa Tukholmassa 100 metrin perhosuinnin Suomen ennätyksen uineen Aliisa Soinin valmistautumista on helpottanut koulukiireiden väheneminen. Lisälepo onkin näkynyt suoraan treenien laadussa.
– Monacoon en ole asettanut mitään ajallista tavoitetta, koska kisa osuu keskelle kovaa harjoitusjaksoa. Tavoitteena on saada hyviä startteja ja kehittää teknisiä asioita, Soini kertoo.
Teijonsalo hakee Monacosta kovia startteja kuormittavan kevään jälkeen
Alun perin Fanny Teijonsalon oli tarkoitus uida koko Mare Nostrum -kiertue, mutta rankka kevät opintojen päättöharjoittelun ja tiiviin kisaputken parissa sai uimarin muuttamaan suunnitelmiaan. Teijonsalo kilpailee kiertueella ainoastaan Monacossa.
– Kevät on ollut tosi kuormittava ja on ollut sumplimista aikataulujen kanssa. Huhtikuun Helsingin, Tukholman ja Bergenin kisojen jälkeen kuormitus konkretisoitui. Tehtiin päätös, että lähden vain Monacoon enkä koko kiertueelle, Teijonsalo taustoittaa.
Teijonsalon mukaan aiemmin keväällä uitu pohjoismainen kiertue vaati paljon palautumista, eikä ehjää treeniä ja lepoa ole tullut sen jälkeen tarpeeksi.
– Tarvitsen nyt enemmän hengähdystä ja treeniä ennen EM-kisoja. Monacossa uin pudotuskisan ja otan sieltä kovat startit. Tavoitteena on kauden parhaat ajat ja se, että pystyn uimaan suunnitelman mukaisesti kovassa seurassa.
Hämäläinen suuntaa Barcelonaan innokkain mielin pienen sairastelun jälkeen
Kiertueen päätöskohteessa Espanjan Barcelonassa altaaseen hyppäävä Malla Hämäläinen oli huhtikuun Tukholman kisoissa huikeassa vireessä ottamalla nimiinsä peräti kolme uutta Suomen ennätystä (400, 800 ja 1500 metrin vapaauinneissa). Sen jälkeen valmistautumiseen on kuitenkin tullut pieni mutka matkaan.
– Kevät on mennyt hyvin Tukholman jälkeen, vaikka olen ollut tässä vähän kipeänäkin, Hämäläinen paljastaa.
Pienestä sairastelusta huolimatta Vieskan Uimareita edustava Hämäläinen odottaa tulevaa kisaviikonloppua mielenkiinnolla. Mare Nostrum toimii uimareille tärkeänä tasonmittarina ennen kesän pääkoitoksia.
– Barcelonaan lähden hyvillä fiiliksillä ja odotan innolla, että pääsee näkemään, missä kunnossa tällä hetkellä mennään! Onhan nämä kisat myös hyvä välietappi kohti Pariisia, Hämäläinen sanoo.
Joukkue Monaco 23.–24. toukokuuta:
- Aliisa Soini (50 & 100 perhosuinti, 200 sekauinti)
- Fanny Teijonsalo (50 & 100 selkäuinti)
Joukkue Canet-en-Roussilloniin 27.–28. toukokuuta:
- Leonie Tenzer (200, 400 & 800 vapaauinti)
Joukkue Barcelona 30.–31. toukokuuta:
- Ronny Brännkärr, TaTU (200 vapaauinti, 200 sekauinti)
- Malla Hämäläinen, ViesU (400 & 1500 vapaauinti)
- Jenna Laukkanen, JoUS (50, 100 & 200 rintauinti)
- Kiia Metsäkonlola, SalU (50 vapaauinti, 50 & 100 rintauinti)
- Jasu Ovaskainen, JoUS (100 vapaauinti, 100 perhosuinti)
- Mia Pentti, JoUS (50 & 100 selkäuinti)
- Leonie Tenzer (400 & 1500 vapaauinti)
Kisasivut
Aikataulut
Livestream
Suomen ennätykset (50 metrin rata)
Uimareiden henkilökohtaiset ennätykset löytyvät Tempuksesta.
EM-rajan alittaneet uimarit