Seppälä ja Liukkonen kuittasivat GP-tonnit

#UUTINEN 28.10.2012

Hanna-Maria Seppälä ja Ari-Pekka Liukkonen voittivat GP-uintien pistekilpailut. Kuusi parasta miestä ja naista palkittiin kisojen päätteeksi rahapalkinnoin.

GP-uintien pistekilpailu päättyi Hanna-Maria Seppälän ja Ari-Pekka Liukkosen voittoihin, molemmat kuittasivat pisteillään 1200 euron stipendit.

Seppälä teki henkilökohtaisten lajien parhaan tuloksen sunnuntaina 100 metrin sekauinnissa ajalla 1.01,09 (844 FINA-pistettä). Liukkonen vastasi miesten parhaasta pistesaaliista 50 metrin vapaassa ajalla 21,52 (839 pistettä). Liukkosen viestiuinnissa kellottamaa Suomen ennätystä ei laskettu GP-kilpailun lopputuloksiin, koska SE-tulos 21,34 syntyi viestilajissa. Aika antaa FINA:n pistetaulukossa peräti 860 pistettä, joten viestilajit huomioon otettaessa Liukkosen kädestä syntyi viikonlopun kovin tulos. Ensi viikolla Seppälä ja Liukkonen matkustavat Aasiaan maailmancupin osakilpailuihin.

Uusia EM- tai MM-kilpailun rajan alittaneita uimareita ei Oulussa saatu. Lähimmiksi jäivät rintauimarit Simmiksen Sami Myren ja Porin Uimaseuran Matti Mattsson. Myös Swimming Jyväskylän Toni Kurkinen hätyytti EM-rajaa 50 metrin vapaan uudella ennätysajallaan 22,43, mikä uupui kisarajasta vain 23 sadasosaa. Chartres’n EM-kisojen tulosrajan on edelleen saavuttanut 15 uimaria ja Istanbulin MM-kilpailujen tulosrajan kuusi uimaria. Joukkueet valitaan ensi viikolla. 

"Kärkiuimareilla oli havaittavissa selkeää jumia. Se, että EM- ja MM-rajan alittaneet uimarimme eivät olleet Oulun GP-uinneissa terävimmillään, on tulevien kansainvälisten kisojen kannalta vain positiivista, he tähtäävät kuntonsa kansainvälisiin arvokisoihin ja ovat saaneet valmistautua riittävän pitkään ilman aikarajojen metsästystä", sanoi valmennuspäällikkö Ippe Natunen GP-uintien päätteeksi.

"Hienoa oli se, että uimarit olivat rakentaneet GP-uinteihin tiukkoja ohjelmia itselleen. Se valmistaa heitä kansainväliseen kisarutiiniin. Monilla tuli kahden päivän aikana yli kymmenen kovaa starttia, ja se opettaa siihen, että arvokisoissa täytyy uida kovia tuloksia jo alkuerissä", Natunen jatkoi.

Anna palautetta ja voita risteily!

Oulun GP-uinneissa kokeiltiin uinnin parissa uutta reaaliaikaista videointipalvelua. Videoinnista kaivataan käyttäjien kommentteja, joita voit antaa Uimaliiton Facebook-sivuilla. Kaikkien 29.10. mennessä videointia kommentoineiden kesken arvotaan Tallink Siljan risteilylahjakortti.


Tulokset GP-kisasivulla
 

Katso kuvia Kuvagalleriasta!

Grand Prix -pisteet, lopputulokset

Naiset
1) Hanna-Maria Seppälä Cetus 1657
2) Noora Laukkanen Cetus 1602
3) Laura Kurki HSS 1570
4) Jenna Laukkanen SCV 1558
5) Lotta Nevalainen VuUS 1532
6) Laura Lajunen SWIM 1487 

Miehet
1) Ari-Pekka Liukkonen SWIM 1610
2) Sami Myren HSS 1582
3) Severi Allonen SWIM 1493
4) Sami Juopperi Cetus 1491
5) Ossi Oksa AUi 1488
6) Toni Kurkinen SWIM 1475

Katso GP-pisteiden TOP-20