Parauinnin MM-kisat starttaavat Madeiralla - "Odotan ennätyksiä ja finaalipaikkoja"

#UUTINEN #UINTI 10.6.2022

Parauimarien kauden päätavoite starttaa sunnuntaina Madeiralla. Vuoden 2021 EM-kisanäyttämöllä uidaan MM-mitaleista 12.-18. kesäkuuta.

Suomen neljän uimarin joukkue lähti matkaan perjantaina. Valmentaja Jari Nordblom vie pienen joukkueen hyvillä mielin Madeiralle. 

"Hienoimpana muutoksena joukkueeseen kolmen vuoden takaisiin Lontoon kisoihin nähden on, että olemme saaneet yhden ensikertalaisen mukaan. Nyt mennään nuoremmalla porukalla, mitä vuonna 2019", sanoo Nordblom. 

Joukkueen viimeistelyä ovat haitanneet pienet sairastelut, mutta siitä huolimatta Nordblom uskoo myös ennätysvauhtiin.

"Kyllä odotan ennätyksiä. Lähtökohtaisesti lähdemme ainakin nuoremmalla kaartilla jahtaamaan ennätyksiä ja katsotaan, mihin se riittää. Ehkä jopa illan finaalejakin saadaan nähdä", kertoo Nordblom.

Ensimmäiset kilpailustartit ovat edessä sunnuntaina. Kisaurakan avaa Jenna Rajahalme, joka ui S10-luokassa 50 vapaauinnissa.

Rajahalmeen alkumatka oli takkuinen, kun se tyssäsi torstaina Lissaboniin ylibuukatun lennon vuoksi. Valmistautuminen ensimmäiseen MM-starttiin viivästyi vajaalla vuorokaudella. 

Jenna Rajahalme kilpailee Madeiralla ensimmäisissä MM-kilpailuissaan. Pieni sairastelu juuri ennen MM-kisoja tasoittaa hieman Rajahalmeen tulostavoitteita. Matkaan lähdetään kuitenkin innostuneena.

"Tosi innostunut fiilis, kiva saada kokemusta. Mulle iski viime viikolla vielä pieni flunssa, mutta olen nyt ihan hyvässä kunnossa. Se muuttaa hieman tavoitteita. Voihan tämän toki ottaa vähän herkistelynäkin", hymyilee Rajahalme.

Rajahalme ui MM-kisoissa sekä 100 metrin perhosuinnin että 50 metrin vapaauinnin, joka on ohjelmassa jo avauspäivänä sunnuntaina.

"Mulla on vinstan vapari heti ensimmäisenä, mä toivon siitä räjähtävää, se on ollut nyt tosi hyvä viimeisen vuoden", jatkoi Rajahalme. 

Madeiran MM-kisat ovat iso steppi Rajahalmeen uralla.

"Olen ollut EM-kisoissa aiemmin, tämä on iso nousu EM-tasolta MM-tasolle, tämä on huikeeta. On vain kaksi vuotta Pariisiin ja tämä on hyvä välietappi niihin, näkee kuinka mahdollinen Pariisi on", lopettaa Rajahalme.

Jessika Markkanen hyppää puolestaan altaaseen tiistaina 100 metrin perhosuinnissa S9-luokassa. Tavoitteet on asetettu korkealle, vaikka MM-edustus varmistuikin suhteellisen myöhään.

"Vielä pari viikkoa sitten oli hieman epävarmaa luokittelun suhteen, ja kisapaikka varmistui aika myöhään. Tavoitteena on kuitenkin finaalipaikka", kolmansiin MM-uinteihinsa lähtevä Markkanen sanoo. 

Oman urakkansa kisaviikon puolivälissä avaavat Henrik Krogius ja Leo Lähteenmäki.

Krogius urakoi Madeiralla kolmella matkalla. 

"Ihan hyvät tunnelmat nyt ennen lähtöä. Duuni on tehty ja nyt vaan valmistaudutaan kisoihin. Toivon, että teen kaikissa kolmesta lajissa ennätykset ja jos pääsen jossain niistä finaaliin, olen erittäin iloinen", sanoo Krogius.

Lisää Henrik Krogiuksesta Paralympiakomitean sivuilla

Parauinnin MM-kisojen kotisivut 

Suomalaisuimarien ohjelma MM-kisoissa (suluissa luokka):

Sunnuntai 12.6. 
Jenna Rajahalme 50m vapaauinti (S10)
 
Tiistai 14.6. 
Jessika Markkanen 100m perhosuinti (S9)
 
Keskiviikko 15.6. 
Henrik Krogius 200m sekauinti (SM5)
Leo Lähteenmäki 100m vapaauinti (S9)
 
Torstai 16.6. 
Jenna Rajahalme 100 perhosuinti (S10)
 
Perjantai 17.6. 
Henrik Krogius c200m vapaauinti (S5)
 
Lauantai 18.6. 
Henrik Krogius 100 vapaauinti (S5)
Leo Lähteenmäki 50m vapaauinti (S9)

Tarkempi kisa-aikataulu julkaistaan tälle sivulle 

Parauinnin MM-kisoja seurataan tiiviisti Uimaliiton kanavissa
Twitter I Facebook I Instagram