Kesäkisat päättyivät isäntäseuran juhliin

#UUTINEN 20.6.2018

Espoossa viime viikonloppuna kisatut Ikäkausimestaruusuinnit olivat huikea tapahtuma. Cetus Espoo järjesti Leppävaaran maauimalassa tapahtuman, jota kuorrutti hienot olosuhteet ja kotijoukkueen menestys.

Cetus sai juhlia IKM-voittoa kotialtaalla. Kuva: Pasi Salonen

406 uimaria 53 seurasta otti osaa pitkästä aikaa ulkoaltaalla kisattuihin Ikäkausimestaruusuinteihin Espoon Leppävaarassa. Edellisen kerran näitä kisoja uitiin taivasalla viisi vuotta sitten Hyvinkäällä.

Hieno sää läpi koko viikonlopun loi edellytykset hyville kisoille, ja kesäksi 2016 avattu Leppävaaran maauimala kymppirataisella pääaltaallaan oli suomalaisittain hyvin moderni ulkokisapaikka. Tilavat katsomot saatiin täyteen, ja tunnelma oli kohdallaan. Uimareille oli hyvät verryttelytilat Leppävaaran uimahallin puolella.

Cetus tuotti kilpailuista suoraa videostriimiä, jotta myös kotikatsomot näkivät, millaisessa kesäkeitaassa juniorit kisasivat. Lajien videoklipit ovat edelleen katseltavissa YouTube-arkistossa.

Nuoret uimarit liekeissä auringon alla

Vaikka uimarimäärä oli tänä kesänä hieman aiempia pienempi, säilyi tulostaso korkeana. Kisaennätyksiä kauhottiin 22 kappaletta, ja henkilökohtaisia ennätyksiä varmasti pitkälle yli tuhat, ottaen huomioon kisojen reilun 1800:n starttimäärän. Olihan kyseessä 13–16-vuotiaiden kauden pääkilpailut.

4. heinäkuuta Helsingissä alkavien nuorten EM-kisojen edustajistakin nähtiin IKM-altaalla Rebekka Luoto, Roope Paatos ja Ronny Brännkärr. Luoto ui seitsemän henkilökohtaista kultaa, hopean ja kaksi pronssia. Paatos nappasi kolme kultaa ja pronssin, Brännkärr saavutti seitsemän kultaa ja kaksi hopeaa. Kaikki myös kirjauttivat nimensä kisaennätyksiin.

Cetus voitti ja Kangasala harppasi kärkikastiin

Cetus oli kisojen ylivoimainen pisterohmu. Se vei Cumulus-malja 107 pisteen erolla Simmikseen. Helsinkiläisten kannassa kolmanneksi sijoittui Oulun Uinti. Cetukselle pistevoitto oli jo seitsemäs 2010-luvulla.

Kisojen nousijaksi voi ehdottomasti nimetä Kangasalan Kuohun, joka kipusi seurapisteissä kuudenneksi ja mitalitaulukossa jopa kakkoseksi heti Raision Urheilijoiden vanavedessä. UKK saavutti Leppävaarassa 13 kultaa, 6 hopeaa ja 2 pronssia. Vielä kaksi vuotta sitten seura oli IKM-uintien seurapisteissä 38:s vailla mitaleita! Kangasalan Kuohun yhdeksän uimarin joukkueesta pitää nostaa erityisesti kisaennätyksiä romuttaneet Aino Hinkka ja Jami Ihalainen, mutta myös paljon pisteitä tuoneet Kanerva Kinnunen ja Meeri Yli-Äyhö. UKK saavutti myös viestimitaleita, mikä kertoo omaa kieltään joukkueen riittävästä leveydestä.

Valmentajayhdistyksen kahvimuki Kangasalle

Suomen Uintivalmentajayhdistys pani myös merkille Kangasalan Kuohun hypen, ja palkitsi seuran valmentajat Pia Nyman-Aron ja Kari Aron Vuoden IKM-valmentajan tittelillä. Uintivalmentajayhdistys aloitti Lahden Rollo-uinneissa perinteen valita arvokisojen parhaan valmentajan heti kisojen päätteeksi.

Lisää valokuvia kuvagalleriassa 

Kisaennätykset ja tulokset Uimaliiton kisasivulla 

Ikäkausimestaruusuintien parhaat seurat 2010-luvulla

2010 Cetus Espoo (Kotkassa)
2011 Cetus Espoo (Oulussa)
2012 Cetus Espoo (Espoossa)
2013 Cetus Espoo (Hyvinkäällä)
2014 Helsingfors Simsällskap (Turussa)
2015 Åbo Simklubb (Porissa)
2016 Cetus Espoo (Turussa)
2017 Cetus Espoo (Tampereella)
2018 Cetus Espoo (Espoossa)