Maajoukkuepelaajat ulkomailla - Anni Aikala Ranskassa ja Espanjassa

Moikka!

Olen Anni Aikala, 23-vuotias vesipalloilija, ja olen pelannut viimeiset kolme vuotta vesipalloa ulkomailla. Pelasin kaksi vuotta Ranskan Lillessä Lille Université Club:in Ranskan pääsarjaa, ja yhden vuoden Espanjan Madridissa AR Concepción:in kansallista 1. divarisarjaa. Vesipallon pelaaminen ulkomailla muodostui haaveekseni lukiota käydessäni, ja onnekseni pääsin toteuttamaan haaveeni, kun lähdin Ranskaan pelaamaan syksyllä 2020.

Lukion jälkeen pidin välivuoden Suomessa, jonka aikana aloin työstää ulkomaille lähtöä. Sain paljon apua tähän ja omatoimiseen treenaamiseen edelliseltä valmentajaltani Anestis Pesmatzogloulta. Alun perin hain Yhdysvaltoihin yliopistoon, sain paikan, mutta koronan takia kaikki meni sekaisin. Eräänä päivänä keväällä 2020 sain puhelun Lillen päävalmentajalta, joka kertoi minulle, että minulla olisi paikka heidän joukkueessaan, ja voisin myös opiskella yliopistossa, joka oli tehnyt sopimuksen seuran kanssa opintojen sovittamisesta urheilun ehdoilla. Tämä vaihtoehto olikin paljon parempi, sillä pystyin sovittamaan ammattimaisen urheilun ja opiskelun järkevästi ja huomattavasti pienemmillä kuluilla.

Kesän aikana odotin innolla lähtöä, mutta jännitin myös, miten tulen pärjäämään ammattilaisjoukkueessa, jossa on paljon kv-pelaajia. Minulle oli selvää, että treenejä tulee olemaan enemmän, ja rankkuus tulee olemaan aivan toista luokkaa. Halusin kuitenkin kehittyä, ja sitä kyllä tuli. Lillessä treenasimme joukkueen kanssa joka arkipäivä kahdesti päivässä altaassa ja kävimme salilla noin kolme kertaa viikossa. Viikonloppuisin joko pelasimme tai treenasimme lauantaisin. Treeneissä tehtiin vähän kaikkea: aamuisin uintia ja vesipallon yksilötekniikkaa, iltaisin taktiikoita ja pelaamista. Yhteensä viikon aikana treenitunteja tuli noin 20.

Treenit tuntuivat aluksi uskomattoman rankoilta, ja jouduin ponnistelemaan paljon, jotta saisin joukkuelaisten tasoa kiinni. Joukkuelaiset ja valmentajat olivat kuitenkin kärsivällisiä ja kannustavia, mikä motivoi aina jatkamaan. He ymmärsivät sen, että Suomessa taso on alempi. Muutaman kuukauden aikana totuin jokapäiväiseen “kuolemaan”, ja kehitys alkoi näkyä. Treenien välissä lähinnä opiskelin, söin ja nukuin päiväunia. Tämä kokonaisuus oli aika rankka mutta palkitseva, jota periaatteessa suosittelen, mutta suosittelisin myös ihan vain pelaamista ja paikallisen kielen opettelua, jos siihen on mahdollisuus.

Kun aloitin Lillessä pelaamisen, en saanut paljoa yhtään peliaikaa. Alussa pelasin noin kolme minuuttia per peli, mutta ajan myötä kunnon kohennuttua ja peliälyn kasvettua sain pikkuhiljaa enemmän peliaikaa. Toisen Lille-vuoden aikana pääsin paljonkin kentälle, mikä oli palkitsevaa kovan työn jälkeen. Molempina vuosina voitimme Ranskan mestaruuden.

Lillessä pidin siitä, miten joukkue toimi ammattimaisesti useilla osa-alueilla. Meillä oli kahden vesipallovalmentajan lisäksi uinti-, fysiikka- ja henkinen valmentaja, sekä fysioterapeutti. Seura järjesti pelaajille myös lämpimät ruuat ja majoituksen. Meillä oli treenien lisäksi säännöllisesti joukkuepalavereita, joissa katsottiin pelivideoita ja keskusteltiin pelin lisäksi henkeviä, mikä kasvatti motivaatiota ja päättäväisyyttä. Yleisesti puhuimme joukkuelaisten kanssa myös paljon, jotta olimme kaikki samalla sivulla. Opinikin paljon siitä, miten olla hyvä joukkuekaveri, joka motivoi ja nostaa toista ylös silloin kun sitä tarvitaan. Joukkuekavereista muodostui minulle läheisiä ystäviä, joihin pidän edelleen säännöllisesti yhteyttä.

Toisen vuoden aikana Lillessä päätin henkilökohtaisista syistä ja opintojen kannalta, että menen viimeiseksi vuodeksi vaihtoon. Kohteeksi valitsin Madridin, sillä halusin olla lähempänä siellä asuvia läheisiäni, ja ajattelin, että olisi hieno tilaisuus saada kokemusta myös espanjalaisesta vesipallosta. Päädyin AR Concepciónin joukkueeseen, sillä he ottivat minuun ensiksi yhteyttä ja pyysivät minua joukkueeseen. Pelasimme 1. divaria, joka on pääsarjaa yksi alempi sarja. Treenimäärä väheni omalta osaltani puoleen, sillä treenasimme vain iltaisin, joka päivä klo 21 - 23, jonka lisäksi pari kertaa viikossa oli vapaavalintaiset aamutreenit.

Espanjassa puolet kaudesta meni osaltani mönkään, sillä mursin sormeni enkä pystynyt treenaamaan useaan kuukauteen. Tällöin lähinnä vietin aikaa yliopistokavereiden kanssa ja elin ns. opiskelijaelämää. Vuoden 2023 puolella pääsin kuitenkin taas treenaamaan ja pelaamaan, alussa taas tuli vähän peliaikaa, mutta lopussa pelasin jo yli puolet pelistä. Espanjassa oli enemmän pelejä (joka lauantai), sillä joukkueita oli enemmän. Pääsarjassa naisissa on 12 joukkuetta, 1. divarissa 16, ja alemmissa sarjoissa on myös useita. Pääsin onneksi siis kuitenkin pelaamaan useaan otteluun.

Espanjassa treenaaminen oli hyvin erilaista kuin Ranskassa. Uintia oli vähemmän (mikä selittyy pienemmällä treenimäärällä), yksilökohtaiseen tekniikkaan ja taktiikoiden hiomiseen keskityttiin vähemmän. Heitto- ja peliharjoituksia oli enemmän kuin Ranskassa, ja treenit olivat usein nopeatempoisempia. Kiinnitin kyllä myös huomiota siihen, että joukkuekaverit puhuivat paljon treeneissä, puheensorina kuului lähes koko ajan. Ote oli siis treeneissä jossain määrin rennompaa, mutta peleissä vedettiin aina täysillä. Sijoituimme sarjassamme sijalle 7, mikä oli pieni pettymys, mutta ihan ok tulos siihen nähden, että osa pelaajista (kuten 1. sentteri) oli loukkaantuneena, eikä pystynyt pelaamaan.

Kokemukseni sekä Ranskasta että Espanjasta vesipallon parissa ovat erittäin hyviä, ja muistelen lämmöllä molempia joukkueita. Opin näiden kolmen vuoden aikana todella paljon vesipallosta ja elämästä (kuulostaa kliseeltä, mutta on totta). Opin myös sen, että ammattilaisena pelaaminen vaatii paljon, ja että se ei ole se urapolku, jota haluan kulkea. Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen tästä mahdollisuudesta, joka minulle suotiin, ja toki jatkan pelaamista siihen asti kun se on vielä kivaa ja motivaatiota löytyy. Vaikka omaa vesipalloiluani en nyt vienyt tätä pidemmälle, toivoisin, että kaikilla jotka haluavat tätä polkua yrittää ja kulkea olisi siihen mahdollisuus. Tätä haluaisin itse työstää eteenpäin, ja toivon, että seurat ja liitto tekisivät myös töitä, jotta muutkin pääsisivät kokeilemaan.

Nähdään altaalla!

- Anni Aikala